Hermeksen kuvat © kasvattaja kuvia saa suuremmaksi klikkaamalla! Fiktion Hermes on virtuaalihevonen Kilpailukalenteri:Hermes kilpailee porrastetuissa kilpailuissa, päivittyvät
ominaisuuspisteet löydät oriin VH-profiilista. |
KTK-III, SLA-I, KV-II
Fiktion Hermeskutsumanimeltään "Hermes"
Suomenhevosori rautias, 155cm VH15-018-2478 syntynyt 17.10.2015 Suomessa 11-vuotias (4-vuotias 17.1.2016) koulupainotus, Vaativa A kasvattaja Milja, Fiktio omistaa Sippe (VRL-13703) / Nuppulanharju KV-II palkittu 20.12.2015 KTK-III palkittu pistein 66 SLA-I palkittu pistein 94 Hermeksen kanssa tavoitteena vielä KRJ-laatuarvosteluissa käynti. Yleisesti Hermes on säheltävä ja vaativa ori, jonka kanssa toimiessaan ihminen joutuu kokoajan pysyttelemään sataprosenttisen skarppina ja rukoilemaan varpaidensa puolesta. Vaikka jyhkeä raudikkomme osaakin maastakäsin koetella hoitajansa hermoja, on se ratsuna todella osaava ja hevostemme parhaimmistoa.
Kuten sanottua, Hermes on hoitaessa melkoinen sähläri. Se kuopii, tepastelee, steppailee ja pyörii huolella, ja ori hoidetaankin aina käytävällä kahdelta puolelta kiinni. Taluttaessa se ei meinaa malttaa kävellä, ja pörhistelee tammoille oikein olan takaa. Toisinaan Hermeksen orimaisuus tulee esille myös uhitteluna ja ihmisen testaamisena esimerkiksi näykkimisen muodossa. Ei Hermes kuitenkaan missään nimessä tyhmä ole, ja kunnolla komentaessa ja kaapin paikan näyttäessä se kyllä ymmärtää lopettaa huonon käytöksen. Varustaessa oriin kanssa ei pitäisi ilmetä ongelmia. Uittamisessa Hermes on loistohevonen, ja kesäisin sen kanssa käydäänkin usein pienillä retkillä järvellä. Ori ui tasaisesti ja mielellään, ja menee helposti syväänkin veteen. Ratsastaessa Hermes on yksi parhaista ratsuistamme. Nuoresta saakka se on ollut todella yhteistyöhaluinen ja nopea oppimaan uusia asioita, myös kokoamiskyky oriilla on suomenhevoseksi melko korkea. Hermeksellä ollaan menestyksekkäästi kilpailtu Vaativaa Aata, ja tämän lisäksi se taitaa yksittäisiä liikkeitä jopa Intermediare-luokista, muun muassa piaffen. Osaavuudestaan ja miellyttämishaluisuudestaan huolimatta Hermes vaatii taitavan ratsastajan, joka saa tuotua hevosen parhaat puolet esiin. Ori toimii parhaiten pelkällä istunnalla, ja kuuntelee todella tarkkaavaisesti lähes olemattomia apuja. Hermeksellä on mukavat, lennokkaat askellajit, joihin on melko helppo mukautua. Maastossa oriilla käytetään hieman vahvempaa kuolainta jarrujen ajoittaisen häviämisen takia, vaikka varsinaisen maastovarmuuden kanssa ei ongelmia synnykään. Lastatessa Hermeksen kanssa voi mennä oma aikansa oriin epäröidessä ja sählätessä. Kaverihevosen kanssa Hermes lastautuu helposti, eikä kärsivällisen ihmisen kanssa yksin lastaaminenkaan ole mahdotonta. Kilpailupaikoilla oria talutetaan vain ja ainoastaan suitsien kanssa, sillä muuten se hyvin äkkiä saattaisi riistäytyä taluttajan kynsistä ja lähteä tekemään tuttavuutta muiden hevosten, erityisesti tammojen kanssa. |
Sukutaulu:
Sukulaisten saavutukset merkitty vain toiseen polveen asti!
|
|
isälinja: Koon Hernerokka - Silmukan Daniel - Viljamäen Kipori - Metsätähden Kipinä - Aurinkorannan Aamurusko (5)
emälinja: Fiktion Auni - Vaapukan Auri - Fiktion Tirri - Tuiskun Telmiina - Napernaatti (5)
emälinja: Fiktion Auni - Vaapukan Auri - Fiktion Tirri - Tuiskun Telmiina - Napernaatti (5)
Jälkeläiset:
o. Nupun Velmeri s. 11.11.2016 e. Tuikun Valo
t. Nupun Harmiina s. 12.01.2017 e. Mehtälän Halla
o. Nupun Helios s. 19.02.2017 e. Räiskyvän Violetta
t. Runon Ruusa s. 18.08.2017 e. Runon Rosalina
t. Nupun Harmiina s. 12.01.2017 e. Mehtälän Halla
o. Nupun Helios s. 19.02.2017 e. Räiskyvän Violetta
t. Runon Ruusa s. 18.08.2017 e. Runon Rosalina
Valmennukset & päiväkirja:
24.02.2017 Maastoilua +200 sanaa, kirjoittanut omistaja
Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin kevyesti steppailevan Hermeksen selkään. Onnekseni olin säätänyt jalustinhihnat ja kiristänyt vyön jo tallissa, sillä nyt hommasta ei olisi tullut mitään. Hermes tuntui olevan todella näpäkällä päällä, kun ohjasin sen maneesin takaa lähtevälle maastoreitille. Ori ei millään olisi malttanut kävellä, ja peitsasi innoissaan polulla pää pystyssä.
Jonkin matkaa käveltyämme pääsimme kapealta polulta siirtymään leveämmälle ratsastustielle, jolloin annoin Hermekselle löysää ohjaa ja luvan mennä. Aluksi ori tyylitteli komeaa ja lennokasta ravia, mutta melko pian vaihtoi laukalle. Vedet valuivat silmistäni, kun Hermes kiiti täyttä vauhtia loivaan ylämäkeen kulkevalla suoralla. Suoran pikkuhiljaa vaihtuessa mutkittelevaksi tieksi, hidastin Hermeksen pienen taistelun jälkeen käyntiin. Hieman höyryjä päästeltyään ori malttoi kävellä paremmin, vaikka olisi varmasti lähtenyt uudestaankin neliin pienestäkin pyynnöstä. Päätin käydä lopuksi vielä Reimasjärven jäällä, jonka tiesin kantavan meidät molemmat helposti. Jäälle auratulla tiellä voisimme päästellä vielä vähän lisää, ja järvenselällä avaraa tilaa riittäisi.
Rannassa ohjasin Hermeksen jäälle, ja vähän kauemmas päästyämme pyysin hevoselta hetkeksi ravia. Ravasimme varsin ponnekkaasti hetken, ennen kuin hitusen pohkeen paikkaa muuttamalla sain Hermeksen siirtymään laukkaan. Tällä kertaa laukka oli jo huomattavasti rauhallisempaa ja tasaisempaa, eikä hevonen yrittänytkään enää lähteä käsistä. Jonkun matkaa laukkailtuamme kaarsimme kohti rantaa, ja pienellä pidätteellä sain Hermeksen siirtymään ravin kautta käyntiin. Loppumatka tallille taittui käynnissä, ja lenkistä jäi kaikinpuolin mukava fiilis.
Asetin jalkani jalustimeen ja ponnistin kevyesti steppailevan Hermeksen selkään. Onnekseni olin säätänyt jalustinhihnat ja kiristänyt vyön jo tallissa, sillä nyt hommasta ei olisi tullut mitään. Hermes tuntui olevan todella näpäkällä päällä, kun ohjasin sen maneesin takaa lähtevälle maastoreitille. Ori ei millään olisi malttanut kävellä, ja peitsasi innoissaan polulla pää pystyssä.
Jonkin matkaa käveltyämme pääsimme kapealta polulta siirtymään leveämmälle ratsastustielle, jolloin annoin Hermekselle löysää ohjaa ja luvan mennä. Aluksi ori tyylitteli komeaa ja lennokasta ravia, mutta melko pian vaihtoi laukalle. Vedet valuivat silmistäni, kun Hermes kiiti täyttä vauhtia loivaan ylämäkeen kulkevalla suoralla. Suoran pikkuhiljaa vaihtuessa mutkittelevaksi tieksi, hidastin Hermeksen pienen taistelun jälkeen käyntiin. Hieman höyryjä päästeltyään ori malttoi kävellä paremmin, vaikka olisi varmasti lähtenyt uudestaankin neliin pienestäkin pyynnöstä. Päätin käydä lopuksi vielä Reimasjärven jäällä, jonka tiesin kantavan meidät molemmat helposti. Jäälle auratulla tiellä voisimme päästellä vielä vähän lisää, ja järvenselällä avaraa tilaa riittäisi.
Rannassa ohjasin Hermeksen jäälle, ja vähän kauemmas päästyämme pyysin hevoselta hetkeksi ravia. Ravasimme varsin ponnekkaasti hetken, ennen kuin hitusen pohkeen paikkaa muuttamalla sain Hermeksen siirtymään laukkaan. Tällä kertaa laukka oli jo huomattavasti rauhallisempaa ja tasaisempaa, eikä hevonen yrittänytkään enää lähteä käsistä. Jonkun matkaa laukkailtuamme kaarsimme kohti rantaa, ja pienellä pidätteellä sain Hermeksen siirtymään ravin kautta käyntiin. Loppumatka tallille taittui käynnissä, ja lenkistä jäi kaikinpuolin mukava fiilis.
10.01.2017 Satulan sovitusta +250 sanaa, kirjoittanut omistaja
Olimme tilanneet tallillemme satulansovittajan, jonka oli määrä tuoda neljä erilaista satulaa sovitettavaksi Hermekselle. Lähiaikoina oriin kanssa oltiin treenattu ahkerasti, ja tämä näkyi lihasten kasvamisena. Muskeleiden kasvamisen myötä Hermeksen nykyinen koulusatula oli alkanut käydä kapeaksi, ja satulan kinnaaminen heijastui selvästi myös hevosen työmotivaatioon. Edellisen satulan olin suunnitellut vaihtavani selvästi Hermestä kapeammalle Kapulle.
Satulansovittaja toi satulat autostaan sisälle talliin, jossa niitä alustavasti kokeiltiin käytävällä kiinni olevan Hermeksen selkään. Yksi neljästä satulasta, konjakinruskea koulupenkki, otettiin jo tässä vaiheessa pois laskuista. Satula puristi Hermeksen lapoja, eikä jättänyt tarpeeksi tilaa selälle. Muut satulat pääsivät jatkoon, eli testaukseen ratsastuksen aikana. Maneesissa ensimmäiseksi testaukseen pääsi laadukas, musta satula, jossa oli korkea säkätila. Tämä satula oli ratsastajan näkökulmasta todella miellyttävä istua, nahka oli mukavan pehmeää ja istuinosa muotoiltu hyvin. Kentän laidalla satulansovittaja seurasi satulan sopivuutta sensoreista, jotka näyttivät sen kautta tapahtuvan paineen kohdistumisen hevoseen. "Tää näyttäs ihan hyvältä, mut testataa nyt vielä ne muut", mies huikkasi, kun olimme testanneet ensimmäistä penkkiä kymmenisen minuuttia. Hermes seisoi maneesin keskellä tyynesti paikallaan, kun satula vaihdettiin seuraavaan. Tämä satula oli selvästi huonompi istua, eikä ollut Hermeksen selkäänkään sopiva. Huomasin tämän heti hevosen vastusteluista ja yllättäen alkaneesta laiskuudesta.
Viimeinen satula oli kauniisti muotoiltu, ensimmäisen lailla korkealla säkätilalla varustettu tummanruskea satula. Satulaan oli tehty myös koristeellisia, valkoisia tikkauksia. Ulkonäön perusteella tämä ehdokas oli ehdottomasti suosikkini - satulaa kokeiltuamme myös Hermes oli varmasti samaa mieltä! Satula sopi oriin selkään kuin nakutettu, eikä puristanut tai aiheuttanut turhaa painetta mistään suunnasta. Satulassa oli miellyttävä istua, ja päästyämme myyjän kanssa yhteisymmärrykseen hinnasta, saatoinkin iloisena nostaa laadukkaan satulan Hermeksen paikalle varustehuoneessa.
Olimme tilanneet tallillemme satulansovittajan, jonka oli määrä tuoda neljä erilaista satulaa sovitettavaksi Hermekselle. Lähiaikoina oriin kanssa oltiin treenattu ahkerasti, ja tämä näkyi lihasten kasvamisena. Muskeleiden kasvamisen myötä Hermeksen nykyinen koulusatula oli alkanut käydä kapeaksi, ja satulan kinnaaminen heijastui selvästi myös hevosen työmotivaatioon. Edellisen satulan olin suunnitellut vaihtavani selvästi Hermestä kapeammalle Kapulle.
Satulansovittaja toi satulat autostaan sisälle talliin, jossa niitä alustavasti kokeiltiin käytävällä kiinni olevan Hermeksen selkään. Yksi neljästä satulasta, konjakinruskea koulupenkki, otettiin jo tässä vaiheessa pois laskuista. Satula puristi Hermeksen lapoja, eikä jättänyt tarpeeksi tilaa selälle. Muut satulat pääsivät jatkoon, eli testaukseen ratsastuksen aikana. Maneesissa ensimmäiseksi testaukseen pääsi laadukas, musta satula, jossa oli korkea säkätila. Tämä satula oli ratsastajan näkökulmasta todella miellyttävä istua, nahka oli mukavan pehmeää ja istuinosa muotoiltu hyvin. Kentän laidalla satulansovittaja seurasi satulan sopivuutta sensoreista, jotka näyttivät sen kautta tapahtuvan paineen kohdistumisen hevoseen. "Tää näyttäs ihan hyvältä, mut testataa nyt vielä ne muut", mies huikkasi, kun olimme testanneet ensimmäistä penkkiä kymmenisen minuuttia. Hermes seisoi maneesin keskellä tyynesti paikallaan, kun satula vaihdettiin seuraavaan. Tämä satula oli selvästi huonompi istua, eikä ollut Hermeksen selkäänkään sopiva. Huomasin tämän heti hevosen vastusteluista ja yllättäen alkaneesta laiskuudesta.
Viimeinen satula oli kauniisti muotoiltu, ensimmäisen lailla korkealla säkätilalla varustettu tummanruskea satula. Satulaan oli tehty myös koristeellisia, valkoisia tikkauksia. Ulkonäön perusteella tämä ehdokas oli ehdottomasti suosikkini - satulaa kokeiltuamme myös Hermes oli varmasti samaa mieltä! Satula sopi oriin selkään kuin nakutettu, eikä puristanut tai aiheuttanut turhaa painetta mistään suunnasta. Satulassa oli miellyttävä istua, ja päästyämme myyjän kanssa yhteisymmärrykseen hinnasta, saatoinkin iloisena nostaa laadukkaan satulan Hermeksen paikalle varustehuoneessa.
6.12.2016 kouluvalmennus +250 sanaa, kirjoittanut tallin valmentaja Tuija Vuori (Sippe)
"Hyvä, pidä vaan kädet rentoina ja joustavina ja jalkaa aavistuksen taaemmas", ohjeistin ravaavan Hermeksen satulassa istuvaa Sippeä. Jalustimet oli hetki sitten nostettu kaulalle, ja ratsukko sai hetken hakea tuntumaa tähän ratsastamalla kaikki askellajit läpi keskiympyrällä. "Nosta vaan vielä laukka nii katotaa vähä sitä istuntaa siinäki", huikkasin Sipelle oltuani tyytyväinen ravityöskentelyyn. Aluksi Hermes oli ollut hieman tahmea, mutta ratsastajan muistuteltua sitä hieman koskettamalla pitkällä kouluraipalla takasia, alkoi ori astua paremmin alleen ja työskennellä rehellisemmin. Tällä hetkellä Hermes ravasi todella makean näköisesti peräänannossa, ja pärskähteli välillä tyytyväisenä. Sippe tiivisti istuntaansa, teki vatsalihaksilla pienen pidätteen ja siirsi sisäpohjetta hiukan eteen. Hevonen ymmärsi heti mitä siltä haettiin, ja nosti hallitun ja pyörivän laukan. Laukassa Hermes meinasi alkuun hakeutua hiukan etupainoiseksi, mutta Sipen nostaessa omia käsiään ja muistuttaessa kevyesti raipalla, hevoseenkin saatiin aivan uudenlaista ryhtiä.
Jonkin ajan kuluttua Sippe sai laittaa saappaansa jalustimiin, ja alettiin tehdä käynti- ja raviväistöjä loivan kiemurauran avulla. Ravissa Hermeksen takaosa tuppasi jäämään väistössä jälkeen, mutta ratsastajan suoristettua oriin napakasti ja pyydettyä asioita kunnolla, alkoivat raviväistötkin sujua mallikkaasti. Jonkin ajan kuluttua kiemura muutettiin perinteiseksi kolmikaariseksi, ja kaarteisiin lisättiin mukaan kolme puomia. Puomeilla hevosen askellukseen saataisiin vähän napakkuutta ja ratsastajankin täytyi keskittyä. Suorilla urilla Sippe saisi istua alas harjoitusraviin, puomeilla keventää. Kokeneena ja varttuneena hevosena puomit eivät tuottaneet Hermekselle vaikeuksia - ratsastajan sen sijaan täytyi täysillä keskittyä ratsun ohjailemiseen, jotta se ei ajautuisi liikaa puomien ulkoreunaan. Olin sanonut, että Sipen tulisi mahdollisimman paljon käyttää istuntaa ja jalkoja, ohjilla ei saisi kääntää lähes lainkaan. Lopuksi samaa tehtävää tultiin vielä ilman jalustimia niin, että ratsastajan täytyi ilman jalkkareiden tuomaa tukea keventää puomien päällä. Tämä oli selvästi melko rankkaa, sillä muutaman toiston jälkeen Sippe sanoi jalkojensa lihasten olevan kuin tulessa. Tähän valmennus oli hyvä lopettaa, ja minun lähtiessäni Sippe jäi maneesiin vielä loppuverkkailemaan Hermestä.
"Hyvä, pidä vaan kädet rentoina ja joustavina ja jalkaa aavistuksen taaemmas", ohjeistin ravaavan Hermeksen satulassa istuvaa Sippeä. Jalustimet oli hetki sitten nostettu kaulalle, ja ratsukko sai hetken hakea tuntumaa tähän ratsastamalla kaikki askellajit läpi keskiympyrällä. "Nosta vaan vielä laukka nii katotaa vähä sitä istuntaa siinäki", huikkasin Sipelle oltuani tyytyväinen ravityöskentelyyn. Aluksi Hermes oli ollut hieman tahmea, mutta ratsastajan muistuteltua sitä hieman koskettamalla pitkällä kouluraipalla takasia, alkoi ori astua paremmin alleen ja työskennellä rehellisemmin. Tällä hetkellä Hermes ravasi todella makean näköisesti peräänannossa, ja pärskähteli välillä tyytyväisenä. Sippe tiivisti istuntaansa, teki vatsalihaksilla pienen pidätteen ja siirsi sisäpohjetta hiukan eteen. Hevonen ymmärsi heti mitä siltä haettiin, ja nosti hallitun ja pyörivän laukan. Laukassa Hermes meinasi alkuun hakeutua hiukan etupainoiseksi, mutta Sipen nostaessa omia käsiään ja muistuttaessa kevyesti raipalla, hevoseenkin saatiin aivan uudenlaista ryhtiä.
Jonkin ajan kuluttua Sippe sai laittaa saappaansa jalustimiin, ja alettiin tehdä käynti- ja raviväistöjä loivan kiemurauran avulla. Ravissa Hermeksen takaosa tuppasi jäämään väistössä jälkeen, mutta ratsastajan suoristettua oriin napakasti ja pyydettyä asioita kunnolla, alkoivat raviväistötkin sujua mallikkaasti. Jonkin ajan kuluttua kiemura muutettiin perinteiseksi kolmikaariseksi, ja kaarteisiin lisättiin mukaan kolme puomia. Puomeilla hevosen askellukseen saataisiin vähän napakkuutta ja ratsastajankin täytyi keskittyä. Suorilla urilla Sippe saisi istua alas harjoitusraviin, puomeilla keventää. Kokeneena ja varttuneena hevosena puomit eivät tuottaneet Hermekselle vaikeuksia - ratsastajan sen sijaan täytyi täysillä keskittyä ratsun ohjailemiseen, jotta se ei ajautuisi liikaa puomien ulkoreunaan. Olin sanonut, että Sipen tulisi mahdollisimman paljon käyttää istuntaa ja jalkoja, ohjilla ei saisi kääntää lähes lainkaan. Lopuksi samaa tehtävää tultiin vielä ilman jalustimia niin, että ratsastajan täytyi ilman jalkkareiden tuomaa tukea keventää puomien päällä. Tämä oli selvästi melko rankkaa, sillä muutaman toiston jälkeen Sippe sanoi jalkojensa lihasten olevan kuin tulessa. Tähän valmennus oli hyvä lopettaa, ja minun lähtiessäni Sippe jäi maneesiin vielä loppuverkkailemaan Hermestä.