Aamu pujahti oven välistä ensimmäisenä ulos ja jolkotteli pihan laidalle tarpeilleen, kun vedin matalat huopatossut jalkaan ja astuin talosta ulos viileään elokuun iltaan. Kello oli kymmenen paikkeilla ja tunnelma varsin rauhallinen. Illat alkoivat tähän aikaan vuodesta jo hämärtyä, ja peltojen ylle laskeutunut hienoinen utu loi hetkeen melkein taianomaisen tunnelman. Lepakot suhahtelivat pimeässä ohitseni oikealta ja vasemmalta, mutta luotin niiden arviointikykyyn täysin tallustaessani pihan poikki. Aamu nuuski pihan pusikkoja ja tepsutti edelläni häntä vipattaen, koira oli jo touhunnut mukanani koko päivän mutta jaksoi silti innostua kaiken maailman hajuista ja uusista "viesteistä".
Pujahdin lankojen välistä laitumelle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti rakasta hevoslaumaani. En viitsinyt vihellellä ja näin häiritä lauman harmoniaa, sillä huomasin parin hevosen torkkuvan makuullaan kasteisessa heinikossa. Ensimmäisenä minut huomasivat terävä Hempukka ja sen vieressä laiduntava kaunis Tanssi, jotka nostivat päänsä hetkeksi mutta laskivat ne takaisin heti, kun totesivat tulijan vaarattomaksi. Pian muutkin hevoset rekisteröivät läsnäoloni, ja lähimpänä oleva Hulda-poni lähti korvat pystyssä kävelemään luokseni. "Ei ole nyt leipää", kuiskasin aamutakkini hihaa hamuilevalle ponille ja rapsutin sen otsaa pörröisen harjan alta. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja tervehdin Louhia ja Liekkoa, jotka yksissä tuumin olivat tulleet kauempaa tarkistamaan, olisiko emännällä tarjota kivaa tekemistä, rapsutuksia tai nameja. Rapsuttelin tammoja hetkisen, ja lopulta jätin ne kyhnyttämään toisiaan. Tarkistin kaikki hevoset yhden kerrallaan, antaen jokaiselle aikansa. Tunsin valtavaa rakkautta kulkiessani näiden eläinten keskellä ja aistiessani, kuinka ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin - niin kuin minäkin hyväksyin ne. Yöhousujeni lahkeet olivat kosteassa heinikossa kastuneet jo aivan märiksi eivätkä huopatossutkaan pitäneet varpaita täysin kuivina, mutta en välittänyt moisista. Tärkeintä oli tämä hetki.
Viimeisenä astelin Telman luo. Se laidunsi rauhallisen ja vakaan tuntuisena, huiskien laiskasti hännällään. Tamman seurassa tunsin oloni aina ällistyttävän maadoittuneeksi, se oli oikea äiti maa. Nojasin päätäni Telman kylkeä vasten, suljin silmäni ja tunnustelin hevosen liikkeitä ja hengitystä poskeni alla. Hengitin itsekin syvään, makustellen raikasta loppukesän ilmaa ja tuoksuja, kuunnellen ympäristön seesteisiä ääniä. Päästin irti hevosesta ja silittelin sitä vielä hetken, ennen kuin lähdin kohti hämärässä kutsuvalta näyttävää, kotoisasti valaistua taloa. Katsoin sormenpäitäni, jotka olivat hevosista irronneen mustan lian ja talin peitossa. Taas yksi päivä takana. Joka ainoa ilta tunsin suunnatonta kiitollisuutta - kiitollisuutta kodista, ihanista eläimistä, upeasta ympäristöstä ja siitä, että sain elää juuri täällä. Päästin Aamun sisälle ja suljin oven perässämme. Nostin tossut ulkoeteisestä sisälle kuivumaan ja tassuttelin paljasvarpain peremmälle. Mitähän huominen toisi tullessaan?
Pujahdin lankojen välistä laitumelle ja lähdin verkkaisesti kävelemään kohti rakasta hevoslaumaani. En viitsinyt vihellellä ja näin häiritä lauman harmoniaa, sillä huomasin parin hevosen torkkuvan makuullaan kasteisessa heinikossa. Ensimmäisenä minut huomasivat terävä Hempukka ja sen vieressä laiduntava kaunis Tanssi, jotka nostivat päänsä hetkeksi mutta laskivat ne takaisin heti, kun totesivat tulijan vaarattomaksi. Pian muutkin hevoset rekisteröivät läsnäoloni, ja lähimpänä oleva Hulda-poni lähti korvat pystyssä kävelemään luokseni. "Ei ole nyt leipää", kuiskasin aamutakkini hihaa hamuilevalle ponille ja rapsutin sen otsaa pörröisen harjan alta. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja tervehdin Louhia ja Liekkoa, jotka yksissä tuumin olivat tulleet kauempaa tarkistamaan, olisiko emännällä tarjota kivaa tekemistä, rapsutuksia tai nameja. Rapsuttelin tammoja hetkisen, ja lopulta jätin ne kyhnyttämään toisiaan. Tarkistin kaikki hevoset yhden kerrallaan, antaen jokaiselle aikansa. Tunsin valtavaa rakkautta kulkiessani näiden eläinten keskellä ja aistiessani, kuinka ne hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olin - niin kuin minäkin hyväksyin ne. Yöhousujeni lahkeet olivat kosteassa heinikossa kastuneet jo aivan märiksi eivätkä huopatossutkaan pitäneet varpaita täysin kuivina, mutta en välittänyt moisista. Tärkeintä oli tämä hetki.
Viimeisenä astelin Telman luo. Se laidunsi rauhallisen ja vakaan tuntuisena, huiskien laiskasti hännällään. Tamman seurassa tunsin oloni aina ällistyttävän maadoittuneeksi, se oli oikea äiti maa. Nojasin päätäni Telman kylkeä vasten, suljin silmäni ja tunnustelin hevosen liikkeitä ja hengitystä poskeni alla. Hengitin itsekin syvään, makustellen raikasta loppukesän ilmaa ja tuoksuja, kuunnellen ympäristön seesteisiä ääniä. Päästin irti hevosesta ja silittelin sitä vielä hetken, ennen kuin lähdin kohti hämärässä kutsuvalta näyttävää, kotoisasti valaistua taloa. Katsoin sormenpäitäni, jotka olivat hevosista irronneen mustan lian ja talin peitossa. Taas yksi päivä takana. Joka ainoa ilta tunsin suunnatonta kiitollisuutta - kiitollisuutta kodista, ihanista eläimistä, upeasta ympäristöstä ja siitä, että sain elää juuri täällä. Päästin Aamun sisälle ja suljin oven perässämme. Nostin tossut ulkoeteisestä sisälle kuivumaan ja tassuttelin paljasvarpain peremmälle. Mitähän huominen toisi tullessaan?
6.9.2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Pihaton aamuaskareet olivat jo täydessä käynnissä. Kirpeä ja raikas syysaamun ilma tuntui ihanalta poskilla, kun astuin ulos pihaton tuulikaapista talikko kädessä. Hevoset olivat kerääntyneet makuuhallin lähistölle, ja kaikki olivat omissa puuhissaan. Hempukka ja Liida nukkuivat makuullaan parin muun hevosen torkkuessa ympärillä, Louhi kurkotteli sivummalla suuhunsa koivunoksia ja Vappu näkyi olevan rehuautomaatilla. Aamu-koira touhusi omia juttujaan pihan laidalla ja nuuski, minkälaisia uusia hajuja pihalle oli yön aikana ilmestynyt. Nostin kuulokkeet pois korviltani, suljin silmät ja keskityin aistimaan tätä ympäristöä, kotia. Järveltä kuului joutsenten syyskonsertti, ja jostain kaukaa kantautui koiran haukuntaa. Tunnelma oli juuri niin seesteinen, kuin tällaisessa paikassa aina on.
Käännyin, kun huomasin Mellin astelleen lähelle. Tamma alkoi höpeltää kasvojani turvallaan, ja silittelin sen päätä. Pyörittelin sormissani Mellin hiirenharmaita jouhia ja pistin merkille, että sen kaunis ruskea turkki oli syksyn myötä alkanut saada jo pörröisempää ilmettä. Työnsin sormeni karvan sekaan ja tunnustelin hevosesta huokuvaa lämpöä. Kosketus muuttui rapsutukseksi, ja kohta painauduin halaamaan Mellin kaulaa. Ihana hevosentuoksu täytti sieraimeni ja vedin keuhkot täyteen tuota maailman parasta parfyymia. Melli seisoi kärsivällisesti paikoillaan, kun nautin tuosta hetkestä vielä muutaman hengityksen ajan. Sitten irrottauduin hevosesta ja astuin taaksepäin. Melli huokaisi, heilautti korviaan ja lähti kävelemään muiden hevosten luokse. Katselin maisemaa vielä hetken - oma koti, rakkaat hevosystävät ja ympäristö, jossa niiden on hyvä elää toistensa kanssa. Aamu touhotti häntää heiluttaen luokseni, ja lähdimme yhdessä takaisin pihaton puuhiin. |
13.8.2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Autossa kävi tohina, kun kaksi kissanpoikaa touhusi keskenään kuskin penkin takana. Olin jo pidemmän aikaa miettinyt uuden kissan ottamista, ja nähdessäni Riispulan Eläinsuojeluyhdistyksellä myynnissä olevat kissanpennut, en voinut vastustaa kiusausta. Nyt takapenkillä temusi kaksi sisarusta: oranssiraidallinen Surku ja harmaaraidallinen Sisu. Olin tehnyt kissoille automatkan ajaksi pehmeän pesän pieneen rottinkikoriin, mutta eivät ne siellä olleet viihtyneet. Paljon mieluummin veljekset hyppelivät hattuhyllyllä, roikkuivat toistensa hännissä tai yrittivät kiipeillä etupenkille.
Kotipihassa kuljin talolle kissat kainalossa, ja ne katselivat ympärilleen nyt hiljaisina. Uusi ympäristö taisi jännittää pieniä. Olin varulta pukenut kissoille kaulapannat ja hihnat, ja sisälle päästyämme riisuin ne. Kissat jäivät seisomaan makuuhuoneen lattialle silmät ymmyrkäisinä, kunnes Sisu lähti varovaisin askelin tutkimaan ympäristöä. Surku oli selvästi arempi, se meni istumaan koriin ja katseli sieltä ympärilleen. Aamu-koira oli reissun ajan ollut ulkotarhassa, ja kävisin kohta päästämässä sen sieltä ulos. Ajatuksenani oli, että antaisin kissojen ensin tutustua ympäristöön makuuhuoneessa, ja vähän myöhemmin avaisin ovet ja antaisin myös Aamun tutustua pieniin, tosin varmuuden vuoksi hihnassa aluksi. Kun kissasisarukset vähän kasvaisivat, ne pääsisivät pyörimään myös tallilla ja toimittamaan hiirikissojen virkaa. |
7.8.2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Pitäkää minua kummallisena, mutta minulla ei ole tapana leikata nurmikkoa. Jokin vuosi sitten tajusin, että ei ole oikeastaan mitään mieltä tehdä sitä, kun aidan takana katselee koko joukko nälkäisten ruohonsyöjien silmäpareja. Aitasin koko pihan alueen, ja nykyään päästän lauman sinne syömään säännöllisin väliajoin. Minusta tämä on aivan erinomainen ratkaisu monestakin syystä. Piha pysyy siistinä ilman että se trimmataan täysin mekaanisesti (mm. monet kukat jäävät hevosilta syömättä, jolloin pörriäiset kiittävät), hevoset saavat lisävirikettä vähemmän tutun ympäristön tutkimisesta, ja minä pääsen lähes meditatiiviseen tilaan istuessani puutarhatuolilla omenapuiden alla, hevosteni laiduntaessa ympärilläni.
Tänään olin jälleen avannut hevosille portin omalta puoleltaan pihalle. Kaikki seitsemän hevosta sekä tietysti yksi varsa (Walma) olivat levittäytyneet pienen valkoisen taloni ympärille. Olin itse käymässä sisällä keittiössä, kun äkkiä tuntui siltä kuin joku tuijottaisi minua. Vilkaisin ikkunaan, ja siellä kohtasinkin Liidan suuret silmät. Tamma oli ohi kulkiessaan hoksannut minut keittiössä, ja seurasi tekemisiäni nyt varsin intensiivisesti. Hymähdin, ja otin käteeni hedelmäkoriin unohtuneen, hieman nahistuneen pienen omenan. Avasin vanhan ikkunaruudun salvat ja työnsin sen auki. "Mitäpä pikku Liida", lepertelin, kun ojensin hevoselle omenan silittäen sen otsatukkaa samalla toisella kädellä hieman sivuun. Tamma rouskutteli makeaa omenaa suu vaahdoten ja pienellä mulkaisulla karkotti muutaman kuukauden ikäiseksi varttuneen Walma-varsan, joka oli halukas pääsemään apajille. Rapsuttelin Liidan jo aavistuksen harmaantunutta otsaa vielä hetken, kunnes tamma oli saanut mielestään tarpeeksi huomiota ja perääntyi ikkunalta verkkaisesti. Seurasin, miten se lähti kävelemään punaisen pihasaunan luona laiduntavien Vapun ja Helvin luokse, ja jatkoin omia puuhiani hymy korvissa. |
04/2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Nuppulanharjun varsavuosi on alkanut, ja meille on maalis-huhtikuun vaihteessa syntynyt yhteensä kuusi ihanaa suomenhevosvarsaa. Näistä yksi tamma jää meille kotiin, lopuille on jo valmiina kodit maailmalla. Varsat ehtivät olla myynnissä alle kaksitoista tuntia, kun kaikille oli jo löytynyt kodit. Ihanaa, että hieman vanhempisukuisillekin suomenhevosille näyttää olevan kysyntää virtuaalimaailmassa!
|
27.3.2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Saunan lämpö viipyili ihanasti iholla, kun astuin vanhan ulkosaunan terassille. Pikkuinen saunamökki oli maailman tunnelmallisin paikka, varsinkin nyt kun pohjolan kevättalven tähtitaivas aukeni sen ylle kuin kaunis, hopealangalla kirjailtu peitto. Ihailin näkymää hetken, ja hengitin keuhkoihini illan raikasta ilmaa. Talolta kajasti lämmin, kutsuva valo, ja lähdin kiireettömästi tallustelemaan saunapolkua pitkin.
Sisällä tassuttelin paljain varpain tupakeittiöön, ja hain itselleni lasin kylmää vettä. Vanhan talon lattia narisi, ja jossain seinän uumenissa kuului rapistelevan hiiri. Siemailin vesilasistani hiljaisuuden vallitessa, kun sain yhtäkkiä ajatuksen lähteä vielä tallille. Pukeuduin pyjama-asuuni, vedin jalkaan villasukat ja hartioille takin. Pujahdin äänettömästi ulos ovesta, tuntui väärältä häiritä illan hiljaisuutta kolistelulla. Hipsuttelin pihan poikki, ja kävelin pihatolle. Makuuhallin sisäoven viereiseltä tuolilta nostin käsiini paksun viltin, jonka olin jättänyt siihen juuri tällaisia hetkiä varten. Astuin makuuhalliin, ja kuten arvelinkin, hevoset olivat perinteisellä iltalevollaan. Siinä se oli, koko laumani. Hevosista neljä nukkui oljilla, kaksi torkkui seisaallaan niiden lähellä. Ystäväni tyytyivät vain nostamaan hieman päätään, kun istahdin pihaton nurkkaan ja kääriydyin vilttiin. Hevosten unen katselemisessa on jotakin taianomaista. Niiden uninen tuhina, satunnaiset hätkähdykset, tyytyväiset kasvot. Rentous, huolettomuus, ajattomuus. Tunsin rauhan tunteen leviävän sisimpääni, kun aistin silmät kiinni pihaton tunnelmaa. Seisaallaan oleva Liida astui pari askelta lähemmäs, niin että minä jäin sen kaulan alle. Siinä minäkin hetken torkuin, hevoslauman keskellä, koko maailmankaikkeus ympärillämme. Näistä hetkistä saan voimaa. |
26.3.2022Tallinomistajan näkökulmasta
|
Astelin tallin käytävän poikki pihaton ovelle. Varusteet odottelivat käytävällä telineellä, kun kaivoin taskusta namin ja nappasin koukusta mukaan Kyllin vaaleanpunaisen riimun naruineen. Pihaton sisällä ei ollut ketään, ja lähdin etsiskelemään hevosia kauempaa. Aurinko kutitteli poskiani ja kuulin kaukaa järveltä jään pauketta, kun se alkoi hiljalleen antautua kevään lämmölle. Pikkulinnut pyrähtelivät ohitseni, etsien tarhasta hevosten talvikarvan rippeitä pesäänsä varten. Näin hevoset kauempana kiipeilemässä erään kukkulan päällä, ja Kyllin nimeä huudettuani ne kaikki lähtivät verkkaisesti kävelemään luokseni.
Harjasin Kyllin pörröistä turkkia karkealla hikiviilalla. Mikään ei voita sitä ihanaa tunnetta, kun paksu talvikarva irtoaa täydellisen siisteinä tuppoina ja alta paljastuu hiljalleen kokoajan siistimmän näköinen turkki. Kylli nautti käsittelystä, ja venytti kaulaansa eteen turpa rullalla. Harjauksen jälkeen oli satuloinnin vuoro. Kylli sai selkäänsä mukavan, westerntyylisen rungottoman satulan, jonka polvituet ja leveät fenderit tekivät maastoratsastuksesta yhtä juhlaa. Olin hankkinut vaaleanruskean satulan mittatilauksena, ja joka päivä jaksoin ihailla kaunista käsityötä. Siististi ommellut saumat, koristetikkaukset ja ihanan pehmeältä tuntuva nahka toivat minulle iloa. Ennen suitsimista kiinnitin Kyllin kengättömiin kavioihin vielä nastoitetut bootsit, sillä Reimasjärven viertä kulkevat metsäpolut olivat osin vielä ilkeän jäätikköisiä. Pujotin Kyllin korvien takaa vielä yksinkertaiset turpahihnattomat suitset, ja talutin tamman ulos. Kylli katseli minua pirteän reippaana, kun nousin sen selkään pihaton eteen rakennetulta selkäännousukorokkeelta. Koroke oli niin korkea, että saatoin vain nostaa jalkani Kyllin selän yli. Vielä nami hienosti aloillaan seisseelle hevoselle, ja matka saattoi alkaa. Ohjasin Kyllin kohti rantasaunalle vievää polkua. Linnut sirkuttivat taukoamatta, ja jostain kaukaa kantautui sieraimiini savun haju. Joku oli ehkä retkeilemässä nuotiolla. Saunan nurkalta pääsimme kipuamaan pientä polkua pitkin leveämmälle metsätielle, jota etenisimme vajaan kilometrin verran. Kylli oli virkeän oloinen, ja koska tamma oli kokoajan liikkunut pihatossa vapaasti, pystyin pyytämään siltä ravia jo melko pian. Ravasimme metsätien pätkän hallitusti tien keskiosaa pitkin, ja reippailun aiheuttama puna alkoi nousta poskilleni. Metsätieltä käännyimme luonnonsuojelualueen poluille. Kuljimme ensin jonkin aikaa Reimasjärven viertä, kunnes polku kääntyi poispäin rannasta. Polku alkoi nousta melko jyrkästi ylämäkeen, kohti Laukkavuoren huippua. Kylli sai todella käyttää kehonsa kaikkia lihaksia asetellessaan jalkojaan kivisellä ja juurakkoisella polulla, joka oli osittain vielä ohuen lumen ja jään peitossa. Päästyämme ylös asti, saatoimme pysähtyä katsomaan maisemia. Laukkavuoren huipulta oli upeat maisemat järvenselälle ja oikealla avautuvalle maaseudulle. Tämä jos mikä oli sydämeni koti. |
14.4.2018Tallinomistaja sipen näkökulmasta |
Olen huhtikuisen inspiraatioboostin voimin saanut aikaiseksi istahtaa koneelle ja syventyä pitkästä aikaa virtuaalihommien pariin, jonka seurauksena Nuppulanharju sai hieman keväisempää lookia ylleen! Palasimme vanhaan ulkoasumalliin jota olemme ennen käyttäneet paljonkin, ja pienillä muutoksilla siitä sai aikaiseksi kivan pirteän mutta kuitenkin sopivan simppelin kokonaisuuden.
Olen käynyt läpi myös erilaisiin kissanristiäisiin valmiita hevosia ja laitellut niitä ylös. Seljasaaren Riimi on valmis menemään ensi kuussa kouluratsastusjaoksen laatikseen, Mörkövaaran Lasilintu taas tullaan piakkoin kiikuttamaan arvioitavaksi esteratsastusjaokselle. Myös pari muuta hevosta alkaisivat olla valmiita omien lajiensa arvosteluihin, isolta osalta puuttuu enää hiukan jälkeläisnäyttöjä. Kantakirjaustakin odottaa pari sinne kelpoisuuden metsästänyttä hevosta, muun muassa oma kasvattimme Nupun Vilunki. Kevään ensimmäiset varsat ovat syntyneet, ja toinen niistä on jo myyty uuteen kotiin. Tilausvarsojakin on kyselty, joten luultavasti kevään aikana niitäkin tulee kasvattilistallemme tipahtelemaan. |
19.3.2018TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
Maaliskuinen iltapäivä oli valoisa ja kirkas. Mun mieli oli vähän maassa, koska olimme juuri saapuneet hyvin todennäköisesti kaikkien aikojen viimeiseltä käynniltämme Fiktiossa. Talli oli tullut minulle varsin tutuksi vuosien saatossa, ja sen lopettaessa toimintansa oli minullekin meinannut tulla suru puseroon. Mutta olipa mulla nyt kuitenkin mukana vielä viimeinen fiktiolainen - ja hieno fiktiolainen olikin, olin niin iloinen siitä että olin tällaisen kultakimpaleen saanut itselleni napattua.
Muutama hevonen hirnahti aitauksistaan, kaarsin tallin pihaan punaisella maasturilla, traileria perässä vetäen. Hirnunta kuului raikavan myös kopin sisällä, kun pysäköin autoa kieli keskellä suuta. Koppi tuntui heiluvan ihan huolella, uusi hevosemme varmaan paukutti lattiaa etusellaan pitkästyksissään. Kohta sain auton viimein parkkeerattua fiksusti, ja nousin ulos paukauttaen autonoven kiinni ehkä vähän liian lujaa - Tuukka jaksaa aina motkottaa siitä. Pelkääjän paikalta ulos kapusi tallin nimellä varustettuun karmiininpunaiseen toppatakkiin sonnustautunut Sonja. Lilaan, ruudulliseen fleeceloimeen puettu suurikokoinen ruunikko hevonen katseli kiinnostuneena taaksepäin, kun Tuukka kiiruhti laskemaan traikun lastaussillan. Tamman kaulasta nousi hieman höyryä, sillä se oli matkan aikana ehtinyt hieman hikoamaan jännittäessään. Siirryin trailerin etuosaan ja ryhdyin irrottamaan hevosta. Sähläämisen jalon taidon tämä yksilö tuntui ainakin osaavan, steppaillessaan paikallaan ja pyöritellessään päätään kuin puolukkaa, halutessaan katsella ympärilleen. Muutaman kerran päämme meinasivat jo kolahtaa vaarallisesti yhteen nuoren tamman häslätessä omiaan, ja jouduin jo ärähtämään sille saadakseni ruunikon huomion takaisin itseeni. Peruutin hevosen ulos lastaussiltaa pitkin (jalkojen osuminen sillalle oli silkkaa tuuripeliä, tamman ollessa niin innoissaan ja säpäkkänä uuden ympäristön johdosta), ja annoin sen katsella ympärilleen. Fiktion Vioonaksi nimetty tamma puhalteli sieraimiaan ja pyöritteli korviaan, kuunnellessaanhirnuvia ja höriseviä tervehdyksiä uusilta tallikavereiltaan. Tämä hevonen oli mulle vähän spesiaali siitä syystä, että se oli oman kasvatin varsa ja ostettu meille kuitenkin omien tilusten ulkopuolelta. Vioonan emänisä oli vajaa vuosi sitten menehtynyt, mulle rakas ori Turmeltajan Roomeo, ja emänemänä sillä oli tälläkin hetkellä tallissamme asustava menevä tamma Räiskyvän Violetta. Talutin pörheänä tepastelevan Vioonan talliin, jossa se saisi hetken aikaa tutustua paikkaan heiniä syöden, viereisessä karsinassa seuranaan mummonsa Viola. Illemmalla se pääsisi vielä joksikin aikaa tutustumaan uusiin tarhakavereihinsa, jonka toivoin sujuvan hyvin. |
1.10.2017TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
Kävelin lokakuisena aamuna sumussa kylpevän pihan poikki kohti tallia häntää heiluttavien laumanvartijakoirieni Röllin ja Piksin kanssa. Yksi kolmesta kissastamme, vaaleanharmaa Rimpula tuli luokseni nurkan takaa kiehnäämään jalkoihini. Päästin sen talliin, ja siirryin takaisin ulos kärräämään kottikärryillä heinää ja väkirehukipot jokaiseen aitaukseen. Suurin osa hevosista sai vielä olla viimeisiä öitä ulkona yötä päivää, ennen kuin nekin siirtyisivät pikkuhiljaa sisäkauteen. Kävin toivottamassa hyvää huomenta myös pihaton asukkaille, ja vein sinnekin heinää sekä jokaiselle omat kaurakipot. Muutamille tallissa yöpyville hevosille kävin viemässä heinät ja kaurat, ennen kuin toisin nekin ulos.
Odotellessani hevosia valmiiksi syömisessä, pysähdyin katselemaan ympärillä avautuvaa maisemaa. Sankka aamu-usva oli peittänyt pellot ja pihamaan, ja ulkona aamuheiniä rykelmissä rouskuttavat hevoset näkyivät vain tummina läiskinä maisemassa. Ympäriltä kuului vain hevosten tasainen pureskelu, koiran tassuttelu pihanurmella omenapuiden alla ja satunnainen kilahdus hevosten kenkien osuessa kiviin. Tuulenvirettäkään ei ollut, ja kaukana peltojen toisella puolella näkyi Reimasjärvi tyynenä peilaten koko ympäröivän maiseman usvaisesta pinnastaan. Olin onnellinen, onnellinen tästä ihan tavallisesta aamutallista. |
26.09.2017TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
Nousin Huukon selkään tallin edessä olevalta korokkeelta, ja kiristin satulavyötä selästä käsin vielä yhdellä reiällä. Takanamme tallityöntekijä Emmi oli paraikaa nousemassa kermanvärisen pienhevosori Taavin selkään. Olimme päättäneet tehdä piekkariorien kanssa syksyisen maastoretken Laukkavuorelle. Tarkoituksenamme oli lähteä maneesin takaa maastoon ja nousta polkuja pitkin kallion laelle. Laskeutuisimme alas vuoren toisella puolella, kulkisimme hetken järven viertä ja lopulta tulisimme takaisin tallille sänkkärien keskellä kiemurtelevaa ratsastuspolkua pitkin.
Hevoset olivat mukavan tasaisen tuntuisia, kun poistuimme tallin pihalta. Emmi ratsasti Taavin kanssa edellä, sillä Huuko oli näistä kahdesta hevosesta se vähemmän maastovarma yksilö. Päätimme ravata pienen pätkän metsäautotiellä, ennen kuin kääntyisimme Laukkavuorelle vievälle pienelle polulle. Huuko oli virkeällä tuulella, mutta ei tehnyt mitään tyhmä siirtyessämme raviin. Taavi kopsutteli korvat hörössä edellä, ja molemmat oriit hiljensivät helposti käyntiin kun tulimme polun risteykseen. Lähdimme kiipeämään melko jyrkästi ylöspäin mutkittelevaa polkua, ja hevoset joutuivat katsomaan tarkasti jalkoihinsa noustessaan aina vain korkeammalle. Upean syksyisen väriloisteen ylleen saaneet koivut, haavat, lepät ja vaahtera ympäröivät meitä joka puolella ja syksyn viimeiset linnut visersivät säveliään ylhäällä oksistossa. Laukkavuoren huipulla annoimme hevosten hengähtää hetken. Maisemat täälllä olivat upeat. Alhaalla sininen Reimasjärvi kimalteli kristallien lailla tyynenä, ja oranssin, punaisen sekä keltaisen kaikissa sävyissä hehkuvat puut heijastuivat järven pinnasta maalausten lailla. Kaivoin kännykän taskustani, ja nappasin näkymästä kuvan. Kuvassa näkyi tämä upea suomalainen maisema Huukon ja Taavin, kansallishevosten, hörössä olevien korvien välistä. Näytin kuvaa Emmillekin, joka pyysi lähettämään sen hänellekin tallille päästyämme. Hetken postikorttimaisemaa ihasteltuamme lähdimme kapuamaan vuorelta alas sen toiselle puolelle. Alastulo ei ollut yhtä jyrkkä kuin nousu, joten se sujui helpommin. Alas päästyämme kävelimme ja ravasimme melko pitkän pätkän ihanan rauhoittavaasti liplattavan Reimasjärven viertä. Kohta oikealle puolellemme aukenivat pellot, joiden toisella puolella pienenä pisteenä näkyivät Nuppulanharjun tallirakennukset. Sänkipellolla otimme vielä pienen laukkakilpailun, jonka minä ja Huuko onnistuimme täpärästi voittamaan. Tallille kävelimme rauhassa toisen pihattolaitumen vierustaa kulkevaa tietä pitkin, ja tallin pihalla laskeuduimme hevostemme selästä väsyneinä mutta onnellisina. Hevoset olivat hionneet hieman, joten tallissa molemmat saivat vielä huuhtelut pesukarsinassa. Jätimme oriit hetkeksi kuivattelemaan karsinoihin muutaman omenan ja heinäkasan kera, mutta kohta molemmat pääsisivät vielä useaksi tunniksi ulos muiden hevosten luo. |
4.7.2017Tallinomistaja Sipen näkökulmasta |
Lilja laukkasi korvat hörössä eteenpäin peltojen välissä kulkevaa hiekkaista ja juuri sopivan pehmeää tietä pitkin. Tienpientareet välkkyivät violetin, valkoisen ja vaaleanpunaisen sävyissä kauniiden lupiinien valloitettua ojat. Aurinko lämmitti siniseltä, lähes pilvettömältä taivaalta ja linnut lauloivat ympärillämme lakkaamatta. Takanamme nelisti myös Karita Liljan emällä Lillillä. Tammat pärskivät tyytyväisenä, kun saivat purkaa energiaa maastossa. Tien alkaessa mutkitella hiljensimme kevyesti hionneet hevoset käyntiin. "Mitäs hei sanot, käytäiskö rannassa uittamassa näitä? Saisivat vähän viilennystä kun on niin helteinen päivä", ehdotin Karitalle. Nainen oli heti mukana ideassa, ja muutaman kilometrin jälkeen käänsimme hevoset puiden katveeseen loivasti alamäkeen kulkevalle tielle, joka oli päässyt hieman heinittymään keskeltä.
Rannassa laskeuduimme hetkeksi selästä nostamaan satulat rantasaunan vieressä olevalle puomille ja käärimään omat lahkeemme. Hyppäsimme takaisin tammojen paljaisiin selkiin, ja suuntasimme kohti tyyntä järveä. Ranta oli pitkä ja melko matala, joten uimaan päästäkseen piti kahloa kauemmas. Lilli oli uimisessa jo vanha tekijä, ja asteli veteen epäröimättä. Vaikka Liljaa ei oltu uitettu aiemmin, päätti sekin lähteä kahlomaan miettimättä kovinkaan pitkään. Liljalla oli leveä selkä ja matala säkä, joten sen selässä oli miellyttävä istua ilman satulaakin. Edellä kulkeva Lilli oli ehtinyt kahloa jo lähes selän tasalle asti, ja kohta huomasin sen lähtevän uimaan. Lilja seurasi äitinsä esimerkkiä, ja lähti kauhomaan kuin mikäkin vesimonsteri. Sain puristaa hevosen harjaa rystyset valkoisina ja käyttää kaiken tasapainoni, jotta pysyin kermanvärisen pienhevostamman kyydissä sen uidessa. Huomasin Karitan nauravan Lillin selässä vatsa kippurassa, kun yritin epätoivoisesti säilyttää tasapainoni. Heti Liljan saadessa jalat takaisin järven pohjaan, aloin minäkin nauraa vedet silmissä. Huomattuaan kuinka kivaa vesi on, lähti Lilja lähes heti uudelle kierrokselle. Nyt osasin varautua tamman rajuun uimatyyliin paremmin, ja onnistuin kohtuullisen hyvin pysymään innoissaan olevan hevoseni kyydissä. Kun lähdimme takaisin kohti rantaa, järjesti Lilli vielä toisen esityksen. Veden ylettäessä sitä noin polvien korkeudelle, alkoi tamma kuopia vettä. Ennen kuin Karita ehti ajaa hevosta eteen, oli Lilli jo kellahtanut veteen kyljelleen ja alkanut piehtaroida rantavedessä. Tällä kertaa oli minun vuoroni nauraa, kun Lilli ravisteli kaikki vedet metrin päässä seisovan Karitan päälle. Lopulta pääsimme lähtemään takaisin tallille tukevasti hevosten selässä istuen - satulat kävisin hakemassa rannasta myöhemmin rakkaan lava-autoni avustuksella. |
10.12.2016KERTOMUS TALLITONTUSTA |
Pienen tonttulakin valkoinen tupsu pilkisti vanhan tallin kivijalan välistä. Tonttu katsoi nopeasti ympärilleen, ja pujahti sitten sisälle talliin ovenraosta. Harmaa parta lepattaen se hyppäsi heinäpaalin päältä karsinarivistön seinälle, ja tarkisti yksitellen jokaisen hevosen. Jokaiselle oli myös tuomisia - pienet, tonttujen salaisella reseptillä valmistetut makupalat. Namien lisäksi tonttu tarkasti tallin myös muuten. Vanillan karsinaan oli pudonnut heinien mukana pätkä paalinarua, jonka tonttu kävi heti poimimassa pois, saaden karsinassa lämpimän vastaanoton Vanillan puhaltaessa lämmintä ilmaa hänen kasvoilleen. Varustehuoneen ovi oli jäänyt hitusen raolleen, ja tonttu ystävällisesti pukkasi sen takaisin kiinni ja odotti vielä, että salpa naksahti varmasti kiinni. Kun talli oli tarkastettu, toivotti tonttu jokaiselle hevoselle hyvää yötä, ja lähti takaisin ulkoilmaan sulkien oven perässään.
Seuraavaksi pieni tonttu kipitti tallipihan poikki pihatolle. Myös pihaton hevoset olivat sille vanhoja tuttuja, ja saivat oman osansa makupaloista. Daami kerjäsi lisää nameja mutta tonttu muistutti sitä, että siinä tapauksessa myös muiden hevosten tulisi saada lisää herkkuja - ja sitä paitsi makupalat olivat jo loppuneet. Tonttu kuitenkin lupasi Daamille tuovansa seuraavana yönä jokaiselle hevoselle kaksi namia, mistä herkuille perso tamma oli iloinen. Tonttu tarkisti vielä pihatonkin ja kävi supattamassa mukavia sanoja jokaisen hevosen pörröisiin korviin, ennen kuin päätti lähteä nukkumaan heinäladon nurkkaan, kahisevien heinien lämpöön ja pehmeyteen tekemäänsä kodikkaaseen pieneen mökkiin. |
20.11.2016TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
Talvi oli alkanut lupaavasti, sillä parin hassun päivän aikana lunta oli siunaantunut vajaa puoli metriä. Nyt sääennusteet kuitenkin romuttivat kaikki toiveeni kurakelien loppumisesta, sillä lämpötilan enteiltiin nousevan jopa viisi astetta plussalle. Ja kuinka ollakaan, oli ennuste osunut täysin nappiin. Lumi oli alkanut sulaa jo edellispäivänä, mutta aamulla ulos katsoessani valkoisesta hattarasta oli jäljellä enää kuraa, loskaa ja satunnaisia lumikasoja siellä täällä. Päivä oli sitten kulunut epätoivoisena mudassa piehtaroivia hevosia katsellen, ja illan koittaessa edessä olikin urakka.
Talutin vasemmassa kädessä Liljaa, toisella puolellani asteli Miina. Sonja talutti perässäni Varpua ja Hallaa, peränpitäjänä tuli Karita Vanillaa sekä Valoa taluttaen. Räntää tihutti vaakatasossa, eikä tuulen vinkuna nurkissa varsinaisesti parantanut säätä. Takkien huput päähänsä vetäneet Tuukka ja Emmi olivat parhaillaan matkalla kohti yhtä orien aitauksista, ilmeisesti hakemaan sisään aluksi Huukoa ja Taavia. Sisällä tallissa tyrkkäsimme loput hevoset hetkeksi karsinoihinsa, samalla kun Karita talutti ensin Vanillan pesukarsinaan huuhdeltavaksi. Hän veti tamman selästä pois ohuen sadeloimen, ja alkoi sitten suihkutella sen jalkoja lämpimällä vedellä. Minä ja Sonja lähdimme uudelle kierrokselle hakemaan lisää hevosia talliin. Vastaan meitä tulivat peräkanaa Tuukka Taavia ja Emmi Huukoa taluttaen, nämä katosivat pian näkyvistä pikkutallin lämpöön. Kun kaikki hevoset olivat sisällä, saattoi pesurumba todenteolla alkaa. Suurin osa hevosista piti huuhdella rivin ja muiden varalta, jotkin olivat onneksi vältelleet pahimpia kurakkoja ja näin ollen niiltä ei tarvinnut kuin ottaa loimet pois. "Miks ihmeessä meillä ei oo useempaa pesupaikkaa?", päivittelin Emmille odotellessamme pesukarsinan vapautumista. Hevosia pestessä otimme vastaan niiltä riisutut, järkyttävässä liejussa olevat loimet, ja kävimme suihkuttelemassa niistä enimmät kurat pois välikäytävällä olevan vesiletkun luona. Sitten loimet raahattiin kuivumaan lämpimään kuivaushuoneeseen, jossa lämmitin puhalsi jo täyttä häkää. Kun tämä homma oltiin saatu hoidettua, alkoi hevosten ruokinta. Tallin asukkaat kyllä tiesivät mistä ajasta oli kyse, tästä kertoi karsinoista kuuluva pauke ja odottavat hörinät. Teimme ruuat valmiiksi nimettyihin ämpäreihin suureen, pyörälliseen kärryyn, ja lähdimme ajamaan pitkin käytävää. Täytyy sanoa, että tällainen järjestelmä on ainakin meillä toiminut erinomaisesti! Joku työntää kärryä, kaksi muuta lappaa ruokia kuppeihin kumpikin omalla karsinarivistöllään. Näin ruokinta saadaan tehokkaasti hoidettua, eivätkä ruokkijat joudu säntäilemään käytävää edestakaisin rehuhuoneesta karsinoille. Vajaan tunnin kuluttua loputkin iltatallista oli saatu hoidettua, ja Emmi sekä Karita olivat jo lähteneet kotejaan kohti. Sonja ja Tuukkakin olivat jo menneet sisälle taloon, joten jäin vielä hetkeksi yksin talliin. Tein vielä pikaisen kierroksen tallissa ja varmistin, että kaikki ovet olivat kiinni ja että kaikilla hevosilla oli reilut kasat heinää neniensä edessä. Lopuksi astelin pihan poikki vielä pihatolle, ja kävin sielläkin tarkistamassa kaiken olevan ok. Tammat ja ruunat rouskuttelivat tyytyväisinä heiniä pimeydessä, ja niin saatoin itsekin laittaa taas pillit pussiin yhden päivän osalta ja lähteä talolle. On tämä tallin pyörittäminen välillä hullun hommaa - päivääkään en silti vaihtaisi pois! |
4.10.2016tALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
"Mikä hitto tuolla ulkona nyt taas on?" mumisin unenpöpperöisenä sängyssä, kun kuulin ulkoa epäilyttävästi kavioiden töminää muistuttavaa ääntä kello kahdelta aamuyöstä. Raahauduin ikkunalle yöpaitasillani, ja tähyilin äänien aiheuttajaa. Kaikki pihan liiketunnistimella toimivat valot olivat räpsähtäneet päälle, ja ulkoa kuulin laumanvartijamme Röllin möreät haukahdukset. Mitenhän sekin on pihalle päässyt, ehdin ajatella ennen kuin kuulin taas voimistuvan töminän. Perhana! Tallin kulman takaa juoksivat yhtenä laumana pikavilkaisulla ainakin Daami, Mopo, Kelmi, Vekla, Milla ja Salma. Hevoset laukkasivat kontrolloimattomasti ympäri pihaa, ennen kuin joukkoa johtava Daami hiljensi käyntiin ja lähti tohkeissaan puhisten reipasta käyntiä tutkimaan pihaa muiden seuratessa perässä. "Tuukka, äkkiä ylös pihattolaiset on karannu!" huudahdin vielä kaksi sekuntia sitten tyytyväisenä nukkuneelle miehelle, alkaessani itse vetää lähimpänä käteen osuvia vaatteita ylleni. Tuukka teki samoin, ja itse lähdin herättämään muita. Sylvi saisi nukkua rauhassa, mutta Sonjan kävin kiskomassa hereille. Alhaalla huomasin, että Rölli oli ilmeisesti hevosten ääniin havahtuneena lähtenyt omatoimisesti ulos tarkistamaan tilannetta - ovet olivat auki pihalle asti, itse koiran louskuttaessa hevosille talon edessä. Sonja ja Tuukka olivat jo ehtineet alakertaan, ja joukkomme lähti hölkkäämään kohti tallia. "Ottakaa kauraa ja riimuja, otetaan ekaks nyt nää pihalla ryntäilevät kii ja viiään talliin, sit etitään vielä ne muut pihatossa olleet jotka ei näyttäny tossa samassa lössissä olevan", annoin pikaisen ohjeistuksen.
Ensimmäiseksi saatiin kiinni Mopo, joka ruualle persona issikkana antautui lähes heti. Sonja lähti viemään sitä talliin, samalla kun Tuukka ja minä metsästimme loppuja karkulaisia. Seuraavaksi antautui Kelmi, ja sitä kohti tallia taluttaessani nappasin vielä viereen ihmettelemään tulleen Veklan otsatukasta kiinni. Kolme napattu, kolme karkuteillä siis. Ulos palatessani talutti Tuukka voitonriemuisena Millaa, Sonja näytti kauempana maanittelevan Salmaa luokseen. Daami katseli epäluuloisen näköisenä turvallisen välimatkan päästä - ovela johtajatamma ei todennäköisesti hevillä kiinni antaisi kun oli kerran vapauden hurmaan päässyt. Lähestyin tammaa kiemurrellen ja kaurakippoa rapistellen, samalla viheltelin herättääkseni Daamin huomion. Kun olin noin puolen metrin päässä, heitin narun äkkiä tamman kaulalle ja pidin tiukasti kiinni kantapäät maahan upotettuina, vaikka Daami yritti ensin päästä karkuun. Sitten tamma näytti luovuttavan, ja sujautin riimun nopeasti sen päähän. Turpa kaurakippoon upotettuna se seurasi minua talliin, jonne miltei heti jälkeemme ravasi Salma - tammalle oli tullut hätä kaikkien muiden hävitessä pihamaalta. "Nyt ois sit vielä Välke ja Miro", huokaisin. Kuin sanattomasta sopimuksesta lähdimme ulos - Sonja lähti tarkastamaan pihattoa, Tuukka tarkistaisi kentän ja maneesin ympäristön, itse suuntasin aluksi kiertämään tallin ja ladon. Ladon suuri liukuovi oli ollut auki, joten jompikumpi hevosista saattaisi hyvinkin olla siellä rouskuttamassa heiniä. Varsinkin Välke oli karatessaan hyvin järkevä - se ei lähtenyt touhottamaan turhia, vaan juoksi oikopäätä sinne, mistä löytyisi jotain syötävää - tässä tapauksessa todennäköisesti latoon. Ja siellähän se todella tälläkin kertaa oli. Välke rouskutti rauhallisena heiniä paaleista, kun pujotin riimun sen korvien yli. Halasin viisasta ja ihanaa tammaa, ja talutin sen suoraan sisälle talliin sieltä latoon johtavasta ovesta. Suljettuani Välkkeen oven olin lähdössä takaisin ulos etsimään vielä Miroa, mutta ovella pysähdyin. Pieni, tomera tyttömme Sylvi talutti katuvaisen näköistä ponia otsatukasta sisälle, Sonjan ja Tuukan kävellessä takana. "Mää heläsin teiän ääniin ja halutin tulla kantta pihalle!" Sylvi selitti minulle tohkeissaan. "Huomatin Milon tossa talon vielessä ku se söi omppuja maatta ja otin ten kiinni!" lapsi selitti ylpeän näköisenä. "Hyvä että sait ponis kiinni, tuohan se nyt tänne sisälle ja vie karsinaa", sanoin Sylville. Hymyilin Tuukalle, joka vaivihkaa vino hymy kasvoillaan sanoi minulle: "Saatettiin me sitä ehkä pikkasen tossa ponin pyydystyksessä auttaa". Pihattoa tutkiessamme kävi ilmi, että ilmeisesti jonkin säikäyttämänä hevoset olivat tulleet aidasta läpi. Ne olivat kohdistaneet pakonsa porttiin - varmaan ajattelivat, että tästähän sitä yleensäkin tullaan pois. No, aitaus korjaantuisi uudella tolpalla ja parilla ehjällä kädensijalla, eli viimeistään seuraavana päivänä. No, tärkeintä ettei pihaton asukeille sattunut mitään karkureissun aikana! |
09.08.2016TYÖNTEKIJÄ EMMIN NÄKÖKULMASTA |
"Hanaa!" huudahti Hallalla laukan nostava Sonja nauraen. Naurahdin ja puistelin päätäni vähän huvittuneena, ennen kuin kannustin Violan tytön perään. Mutkassa saimme ratsukon kiinni, ja vähän ajan päästä hidastimme ravin kautta käyntiin. Sonja oli pyytänyt minut mukaansa maastoon, ja koska koko päivä oli kulunut lähinnä lantaa lapioidessa, otin pienen irtioton vastaan ilomielin. Saavuimme rauhallista käyntiä takaisin Nuppulanharjun pikkutallin ovien eteen, ja hyppäsimme alas satuloista. "Huh, olipahan kiva lenkki!" Sonja iloitsi, itse olin täysin samaa mieltä. "Violakin oli tosi mukava, vaikken sillä oo hirveesti maastoillutkaan", sanoin ja jatkoin, "aiotko ratsastaa tänää vielä muilla hevosilla?" Hallan satulaa pihan kiinnityspuomille laskeva Sonja vastasi kysymykseen kieltävästi, sillä hän oli kuulemma menossa vielä iltapäivällä kaverinsa luokse.
Suihkuttelin Violan vielä pesuboksissa viileällä vedellä ja vetelin sen kuivaksi hikiviilalla. Loppusilauksen sai tehdä vielä tehokas ötökkämyrkky, jota suihkuttelin tummaan, kilttiin tammaan ennen laitumellevientiä. Portilla olimme törmätä Sigridiin, joka oli juuri vienyt ratsastamansa Säihkeen laitumelle. "Emmi! Hei kuule, et millään viittis ratsastaa vielä tota Rassee, olin suunnitellu et oisin tehny sen ite mut pakko lähtee käymää kaupungissa. Rallalle pitää käydä ostaa se uus satula mistä oon jo vaikka kuinka kauan puhunu, se on nyt alkanu saamaa kunnolla lihasta nii toi edellinen käy kapeeks. Ja eikös se hyönteismyrkkyki ollu jo aika loppu, sitäkin täytyy ostaa. Ja.." naisen litaniasta ei ollut tulla loppua, joten keskeytin hänet. "Joo kyl mä Rassen ratsastan! Sileel vai esteil, onko välii?" kysyin toivoen salaa, että pomo vastaisi esteet - Rassella oli ihana hypätä. "Voisit ottaa sen kanssa jotai kevyttä jumppaa esteil, sil ei oo nyt tehty mitää sellasta aikoihi." "Tuuhan Rasse tännee!" huutelin rautiasta oria suurelta laitumelta. Hakemaani hevosta ei näkynyt, mutta Hupi ja Kantti olisivat kyllä olleet halukkaita lähtemään mukaani. "Sori vaan, en tullu nyt hakemaa teitä", vastasin oreille ja lähdin aidanviertä pitkin katselemaan Rassea laitumella olevasta pienestä koivikosta. Ja siellähän se oli, oikeastaan, jos tarkkoja ollaan, koko lauma oli. Näkymästä olisi varmasti saanut postikortin. Huusin Rassea, ja se lähti tulemaan luokseni. Pujotin pehmeän, sinisen nylonriimun orin päähän, ja lähdin kohti tallia suunnitellen mielessäni päivän tehtäviä. |
07.02.2016TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
"Nyt Rolle, jumaliste ptruu!" ärähdin vierelläni kävelevälle (suomeksi sanottuna ravaavalle) Rollelle. Olin painanut kyynärpääni ruunan lapaan, mutta liukkaasta kelistä johtuen sain itseni lähinnä liukumaan jäätiköllä Rollen hölkytellessä kohti tarhaa. Käänsin isokokoisen, meillä vasta pari viikkoa asuneen ruunan ympyrälle, ja kaikki taitoni ja voimani käyttäen sain sen pysäytettyä muutamaksi sekunniksi. Kiepautin narun rivakasti Rollen turvan päältä, ja tämän jälkeen se suostuikin pitämään kilometrivauhtinsa minullekin sopivissa lukemissa.
Olin juuri saanut päästettyä pierupukkilaukkaa päästelleen Rollen irti, kun vastaan tulikin seuraava ongelma. Kuulin takaani töminää, ja ehdin vilaukselta nähdä vierestäni vilahtavan vaaleanruskean elosalaman. Tallityttömme Emmin huudoista päätellen kyseessä oli Kuu. "Tossa tiellä ajo maitoauto, Kuu säikähti sitä ja riistätyty käsistä", Emmi kertoi tapahtumien kulun tiivistetysti. Viimeisimpien kolmenkymmenen sekunnin aikana Kuu oli suunnannut kulkunsa aitauksen, jossa Milla, Välke, Valo, Ralla sekä Lilli ulkoilivat, vierelle. Tamma näytti miettivän seuraavaa siirtoaan - joka tuli meille selväksi varsin pian. Kuu ravasi edestakaisin aidan vierellä, ja yhtäkkiä se teki päätöksensä. Tamma koukisti itsensä takajalkojensa varaan ja loikkasi. Valitettavasti hyppy ei ollut aivan tarpeeksi korkea, ja Kuu katkaisi sähkö-aitauksen kaksi ylintä lankaa. Emmi lähti aitaukselle, itse juoksin tallirakennusta kohti hakemaan kauraa, jolla saisimme karkurin kiinni. "Herranjestas, hirveesti äksidenttiä tällä aamulla", huokaisin pyyhkäisten kädellä otsaani. Olimme yhteistuumin saaneet Kuun kiinni, ja vieneet sen aitaukseen jonne tamma kuului. Seuraavaksi olisi edessä noin kolmenkymmenen karsinan siivous, tuon jälkeen siirtyisimme toivottavasti hiukan vähemmän äksöniä sisältävän hevosten liikutuksen pariin. |
20.11.2015TALLINOMISTAJA SIPEN NÄKÖKULMASTA |
"Joulu on taas, joulu on taas, voi kuinka meill' on hauskaa.." Hyräilin joululauluja hiljaa itsekseni, samalla kurkotellessani joulunpunaista köynnöstä satulahuoneen oven yläpuolelle. Tallin toisessa päässä häärivät Tuukka ja Emmi, ja jostain kuului Sylvin tasainen höpötys. Hetkinen, mistähän se kuuluikaan? Tuossa suunnassa eivät muut tallinkoristelijat olleet, eikä tyttö ollut minunkaan näkökentässäni. Laskeuduin alas jakkaralta ja kuulostelin. Kyllä, takavasemmalta kuului Sylvin hiljaista puhetta. Tai oikeastaan lässytystä. Kurkkasin lähimpään karsinaan - ja siellähän tyttö oli. Hän teki parhaillaan löysiä lettejä Miro-ponin harjaan, ja samalla puheli pikkuiselle eläimelle hiljaa. Miro rouskutteli kaikessa rauhassa heiniä kasasta, jonka Sylvi oli sille nenän eteen laskenut. Hymyilin, ja läksin jatkamaan omia puuhiani.
"Hyrr, tääl on ihan törkeen kylmä!" Karita huudahti paukutellen rukkasiaan yhteen. Olimme kävelemässä tarhoille, sillä meidän oli tarkoitus ottaa loputkin hevoset sisään. Talli oli nyt puunattu ja koristeltu joulukuntoon, karsinoihin olimme laittaneet kuusenoksiakin hevosten jyrsittäviksi. "Jep, mut toisaalta tosi ihanaa ku vihdoin on oikeesti lunta", huokaisin katsellen kauas tyhjyyteen. Tarhan portilla meitä odottivat yhtenä lössinä tammamme Humu, Kuu, Vekla sekä Daami. Hevosemme osaavat kulkea myös yhteistalutuksessa, joten otimme molemmat Venlan kanssa kaksi hevosta. Minä Veklan ja Humun, Karita taas Daamin ja Kuun. Humulla oli taas vaihteeksi kiire sisään, joten saimme kävellä suhteellisen reipasta vauhtia koko matkan talliin. Reipas vauhti oli hiukan hankala yhdistelmä lumisen ja liukkaan maan kanssa, mutta meinatessani kaatua sain onneksi tukea rakkaista hevosystävistäni ☺ Hevoset tosiaankin rakastuivat kuusenoksiin, joita olimme ripustelleet ympäri karsinoita. Ainoastaan Humu hieman nirsoili, mutta se nyt on muutenkin luonteeltaan vähän hankalampi tapaus. Vauhdikkaan iltaruokien jaon ja seuraavan päivän aamukaurojen valmistelun jälkeen olin jo täysin kypsä sänkyyn ja unten maille. |