SYYSMAASTO NUPPULANHARJUSSA 23.9.2016Nuppulanharjun Tila julkistettiin kävijöille 23. syyskuuta vuonna 2014, ja kahden vuoden taipaleen kunniaksi tallillamme järjestetäänkin myös ulkopuolisille ratsukoille avoin syysmaasto. Retkelle otetaan mukaan maksimissaan 10 osallistujaa.
Osallistumiset sähköpostitse muotoon ratsastaja - ratsu! Osallistuminen kuitataan kirjoittamalla tarina retkestä omalta osin - miten maasto sujui, hyppäsitkö esteitä, millaisella päällä hevosesi oli? Tarina lähetetään Sipelle 23.9 mennessä. POHJATARINA:Retkeä vetävät Sippe ja Humu, peränpitäjiksi on nakitettu tallityöntekijä Emmi Rollella.
Lähdemme matkaan käynnissä, maneesin viereltä erkanevaa polkua pitkin. Jonkin ajan päästä saavumme polulta metsätielle. Kun koko ryhmä on päässyt kääntymään pehmeälle ja tasaiselle tielle, otamme ravia. Pätkän varrella on kolme maastoestettä, jotka on mahdollista hypätä. Tukit ja banketin hyppää ratsukoista miltei jokainen, vesiestettä kaikki hevoset eivät tahdo laukata läpi. Kun kaikki ovat saaneet hypätä, otamme hetkeksi käynnille ja ihastelemme maisemia. Metsätien haarautuessa käännymme oikealle, loivaan ylämäkeen lähtevälle pitkälle suoralle. Kaikki haluavat laukata, joten päästämme hevoset vauhtiin. Ohittelu on kiellettyä toisilleen vieraiden hevosten vuoksi, mutta varsin reippaaseen neliin ryhmän jokainen pääsee jonossakin. Pitkän suoran laukattuamme nostan kättäni hidastamisen merkiksi, ja siirrymme käyntiin. Käynnissä kuljemme jonkin matkaa Reimasjärven viertä, ja jonkin ajan kuluttua käännymme järvestä poispäin vievälle polulle syksyiseen männikköön. Polku johtaa Laukkavuorelle - pienelle kalliolle, jonka päältä avautuu mahtavat maisemat. Ylhäältä näemme Reimasjärven ja kauniin, supisuomalaisen maiseman, kaukana erotamme myös Nuppulanharjun rakennukset, joille suuntaammekin seuraavaksi. Laskeudumme Laukkavuorelta alas, ja etenemme käynnissä oheisessa kuvassa olevaa polkua pitkin kohti tallia. Peltojen reunalle saavuttuamme ravaamme vielä jonkin matkaa metsänviertä pitkin, jonka jälkeen annamme hevosten kävellä loppumatkan pitkin ohjin. |
kuva © AK
|
OSALLISTUJAT:
Osallistujien määrä: 7/10
Tuulia T. - Hiilloshattara
tarina tulee tähän
tarina tulee tähän
Benny - The Undefeated Gaul
Olen koittanut kärkkyä ilmoituksia lähellä olevista tapahtumista, joihin kehtaisimme Crixuksen kanssa lähteä. Nuori orinretale on kehittynyt ihan mukavaa tahtia niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta maastoilu ja lastaus ovat edelleen jänniä tilanteita, joita pitäisi treenata enemmän. Muutaman tovin jouduin pohtimaan, uskallanko pistää ilmoittautumista, kun bongasin ilmoituksen syysmaastoreissusta Nuppulanharjun tilalla. Nielin kuitenkin epäilykseni ja tadaa, parin päivän päästä oltiinkin matkalla kohti kyseistä tallia. Olin saanut ihanalta tallinomistajaltamme Sigurilta avustusta houkutushevosen muodossa Crixuksen lastauksessa, joten hommaan meni "vain" reilu puoli tuntia.
Perille päästyämme jätin Crixuksen vielä hetkeksi koppiin öykkäröimään siksi aikaa, kun kävin ilmoittautumassa Nuppulanharjun omistajattarelle. Sippe kertoi suunnitellun aikataulun, jonka jälkeen suuntasin takaisin traikun luokse purkamaan täpläpyllyistä hevostani. Crixus rymisteli kopista vauhdikkaasti ulos, jonka jälkeen se keskittyi pälyilemään melko hermostuneesti ympärilleen äänekkäiden hirnahdusten kera, mutta se onneksi hiljeni muutaman vastaushirnahduksen saatuaan. Sitaisin orin tukevasti trailerin kylkeen kiinni, ja ryhdyin riisumaan kuljetussuojia jaloista. Tämän jälkeen pyyhkäisin orin karvan pikaisesti harjalla puhtaaksi, nakkasin tavalliset suojat jalkoihin, ja varustin hevosen valmiiksi. Pian koko ryhmä olikin valmiina lähtemään, ja pikaisen jonon muodostuksen jälkeen lähdimme liikkeelle.
Sää oli mitä mainioin, vähän kirpeäilmainen syyspäivä, aurinko paistoi ja lämmitti hieman aina aurinkoisimmissa kohdissa. Crixus käveli edelleen vähän jännittyneenä, mutta rauhassa jonon jatkona. Mutkittelevaa metsäpolkua jatkui hyvän tovin, ja hiljalleen Crixus malttoi rentoutua enemmän. Pian kuitenkin käännyimme polulta leveämmälle ja tasaisemmalle tielle, jossa oli tarkoituksena ottaa pian ravia. Keräilin ohjia paremmalle tuntumalle, hengitin muutaman kerran syvään ja valmistauduin mahdolliseen koikkelehtimiseen, jota Crixus aina silloin tällöin esitti vieraassa ympäristössä ja etenkin maastossa. Nuori ori kuitenkin yllätti, ja siirtyi täysin rauhassa rentoon ja reippaaseen raviin, ja pian maltoin itsekin rentoutua sen verran, että kirjava sai hieman pidempää ohjaa venyttääkseen kaulaansa paremmin. Tovin ravattuamme otimme hetkeksi seis, ja Sippe kertoi pian eteen tulevista maastoesteistä, jotka sai halutessaan hypätä tai ohittaa. Päätin olla rohkea, ja ainakin yrittää moisia suursuorituksia vireän ratsuni kanssa - Crixus ei tosin ikinä ollut hypännyt maastossa kaatunutta, nuorta koivunrunkoa kummempaa, joten sen reaktio hommaan saattoi olla mitä tahansa.
Ensimmäisenä tuli pari tukkiestettä, noin polvenkorkuisia, mutta huomattavasti massiivisemman näköisiä kuin tavalliset puomit. Odotimme hyvän matkan päässä kaikki omaa vuoroa, ja meidän vuoromme tultua nostin reippaan ravin, ja pidin istunnan melko tiiviinä. Crixuksen korvat sojottivat niin vahvasti eteen, etten edes tiennyt sen olevan mahdollista... Esteen lähestyessä ori meinasi jäädä tuijottelemaan tukkia, mutta napautin pohkeilla ponnistuskohdalla orin kylkiin, ja se singahti melkoiseen loikkaan luultavasti silkasta hämmenyksestä. Hyppyä ei siis tyylikkyydellä eikä taidokkuudella pilattu, mutta yli mentiin! Kehuin Crixusta vuolaasti, joka ravasi pää korkealla ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Jatkoimme suoraan seuraavalle tukille, jolle Crixus meinasi taas jäädä jumittamaan, mutta sopivalla hetkellä patistettuani se hyppäsi kuin hyppäsikin sen yli. Vähän paremmin kuin edellisen, mutta melkoisella hirvenloikalla edelleen. Viimeisenä oli edessä vesieste, jonne sentään saattoi vain kävellä. Annoin Crixukselle pidempää ohjaa, ja ori pysähtyi lähelle veden reunaa nuuhkuttelemaan ja puuhkuttelemaan kummallisen suurta lätäkköä. Puristin varovasti pohkeita sen kylkiin, ja hetken epäröityään ori loikkasi suoraan veteen, tehden melkoisen loiskauksen. Veteen päästyään Crixus tajusi että se tosiaan oli vettä, ja vesi on ihanaa ja parasta, ja ori alkoi roiskuttelemaan vettä etujaloillaan. Ryhdyin äkkiä hoputtamaan kirjavaa eteen, sillä seuraavaksi se olisi hyvinkin saattanut heittää polvilleen tai suoraan kyljelleenkin... Vedestä pois päästyämme en voinut kuin kehua naurun siivittelemänä pöhkö ratsuani, joka oli heti paljon rennompi päästyään leikkimään hetkeksi vedessä.
Kaikkien selvittyä esteistä ehjin nahoin jatkoimme matkaa rennossa käynnissä. Maisemat olivat mahtavat, ja lämmin syysaurinko väritti metsää vielä entistä kauniimman väriseksi. Maisemanihailun ja käyntipätkän jälkeen saavuimme pitkälle suoralle, jonka alussa Sippe käski kaikkia keräämään ohjat ja valmistautumaan reippaaseen laukkaan. Crixus jännittyi taas, ja kun edellä olevat hevoset lähtivät jylistämään lennokasta laukkaa eteen, tuli knabbipojalle kiire. Crixus suorastaan loikkasi kiireellä laukkaan, ja lähti pinkomaan melkoista vauhtia muiden hevosten perään. Ryhdyin heti ottamaan oria kiinni ja himmailemaan vauhtia hallitummaksi, ja päästyään taas toisia lähemmäs kirjava malttoikin taas kuunnella vähän paremmin. Tässä vaiheessa ehdin itsekin rentoutua, ja niin teki myös Crixus - ori selvästi nautti reippaasta laukasta suoralla, kun sen ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin vauhdikkaaseen menoon.Vauhdikkaan ja hauskan nelistyspätkän jälkeen siirryimme taas käyntiin, ja jatkoimme matkaa kapeammille poluille. Hiljalleen matka jatkui komean kallion päälle, jossa ihailimme hetken maisemia, ennen kuin matka taas jatkui Laukkavuorelta alas. Tasaisemmalle maalle päästyämme ravasimme tovin peltojen reunaa pitkin, ennen kuin aloimme olemaan sen verran lähellä Nuppulanharjua, että oli aika siirtyä taas käyntiin ja kävellä loppumatka pitkin ohjin.
Loppumatka sujui rennosti ja rauhassa, enkä voinut olla hymyilemättä kuin idiootti. Crixus oli yllättänyt mut totisesti, olemalla niinkin rauhallinen ja fiksu vieraiden hevosten ympäröimänä, vieraassa ympäristössä. Tilalle päästyämme kiipesin alas selästä, riisuin nopeasti orin varusteet ja nakkasin sille villaloimen selkään ja kuljetussuojat jalkaan. Nappasin varustekaapista valmiiksi tekemäni kaura-porkkana-omena-ämpärin, jota ajattelin käyttää houkuttimena Crixukselle. Ori yllättikin mut täysin - se käveli koppiin lähes suoraan! Ensimmäinen kerta koko meidän yhteisen historian aikana... Taisi olla jännä reissu pienelle pojalle. Suljettuani hevosen koppiin ja saatuani kopin ovet kiinni, kävin vielä kiittämässä ja sanomassa heipat Sipelle, jonka jälkeen suuntasin takaisin autolle kotimatkaa varten.
Olen koittanut kärkkyä ilmoituksia lähellä olevista tapahtumista, joihin kehtaisimme Crixuksen kanssa lähteä. Nuori orinretale on kehittynyt ihan mukavaa tahtia niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta maastoilu ja lastaus ovat edelleen jänniä tilanteita, joita pitäisi treenata enemmän. Muutaman tovin jouduin pohtimaan, uskallanko pistää ilmoittautumista, kun bongasin ilmoituksen syysmaastoreissusta Nuppulanharjun tilalla. Nielin kuitenkin epäilykseni ja tadaa, parin päivän päästä oltiinkin matkalla kohti kyseistä tallia. Olin saanut ihanalta tallinomistajaltamme Sigurilta avustusta houkutushevosen muodossa Crixuksen lastauksessa, joten hommaan meni "vain" reilu puoli tuntia.
Perille päästyämme jätin Crixuksen vielä hetkeksi koppiin öykkäröimään siksi aikaa, kun kävin ilmoittautumassa Nuppulanharjun omistajattarelle. Sippe kertoi suunnitellun aikataulun, jonka jälkeen suuntasin takaisin traikun luokse purkamaan täpläpyllyistä hevostani. Crixus rymisteli kopista vauhdikkaasti ulos, jonka jälkeen se keskittyi pälyilemään melko hermostuneesti ympärilleen äänekkäiden hirnahdusten kera, mutta se onneksi hiljeni muutaman vastaushirnahduksen saatuaan. Sitaisin orin tukevasti trailerin kylkeen kiinni, ja ryhdyin riisumaan kuljetussuojia jaloista. Tämän jälkeen pyyhkäisin orin karvan pikaisesti harjalla puhtaaksi, nakkasin tavalliset suojat jalkoihin, ja varustin hevosen valmiiksi. Pian koko ryhmä olikin valmiina lähtemään, ja pikaisen jonon muodostuksen jälkeen lähdimme liikkeelle.
Sää oli mitä mainioin, vähän kirpeäilmainen syyspäivä, aurinko paistoi ja lämmitti hieman aina aurinkoisimmissa kohdissa. Crixus käveli edelleen vähän jännittyneenä, mutta rauhassa jonon jatkona. Mutkittelevaa metsäpolkua jatkui hyvän tovin, ja hiljalleen Crixus malttoi rentoutua enemmän. Pian kuitenkin käännyimme polulta leveämmälle ja tasaisemmalle tielle, jossa oli tarkoituksena ottaa pian ravia. Keräilin ohjia paremmalle tuntumalle, hengitin muutaman kerran syvään ja valmistauduin mahdolliseen koikkelehtimiseen, jota Crixus aina silloin tällöin esitti vieraassa ympäristössä ja etenkin maastossa. Nuori ori kuitenkin yllätti, ja siirtyi täysin rauhassa rentoon ja reippaaseen raviin, ja pian maltoin itsekin rentoutua sen verran, että kirjava sai hieman pidempää ohjaa venyttääkseen kaulaansa paremmin. Tovin ravattuamme otimme hetkeksi seis, ja Sippe kertoi pian eteen tulevista maastoesteistä, jotka sai halutessaan hypätä tai ohittaa. Päätin olla rohkea, ja ainakin yrittää moisia suursuorituksia vireän ratsuni kanssa - Crixus ei tosin ikinä ollut hypännyt maastossa kaatunutta, nuorta koivunrunkoa kummempaa, joten sen reaktio hommaan saattoi olla mitä tahansa.
Ensimmäisenä tuli pari tukkiestettä, noin polvenkorkuisia, mutta huomattavasti massiivisemman näköisiä kuin tavalliset puomit. Odotimme hyvän matkan päässä kaikki omaa vuoroa, ja meidän vuoromme tultua nostin reippaan ravin, ja pidin istunnan melko tiiviinä. Crixuksen korvat sojottivat niin vahvasti eteen, etten edes tiennyt sen olevan mahdollista... Esteen lähestyessä ori meinasi jäädä tuijottelemaan tukkia, mutta napautin pohkeilla ponnistuskohdalla orin kylkiin, ja se singahti melkoiseen loikkaan luultavasti silkasta hämmenyksestä. Hyppyä ei siis tyylikkyydellä eikä taidokkuudella pilattu, mutta yli mentiin! Kehuin Crixusta vuolaasti, joka ravasi pää korkealla ja jännittyneenä kuin viulunkieli. Jatkoimme suoraan seuraavalle tukille, jolle Crixus meinasi taas jäädä jumittamaan, mutta sopivalla hetkellä patistettuani se hyppäsi kuin hyppäsikin sen yli. Vähän paremmin kuin edellisen, mutta melkoisella hirvenloikalla edelleen. Viimeisenä oli edessä vesieste, jonne sentään saattoi vain kävellä. Annoin Crixukselle pidempää ohjaa, ja ori pysähtyi lähelle veden reunaa nuuhkuttelemaan ja puuhkuttelemaan kummallisen suurta lätäkköä. Puristin varovasti pohkeita sen kylkiin, ja hetken epäröityään ori loikkasi suoraan veteen, tehden melkoisen loiskauksen. Veteen päästyään Crixus tajusi että se tosiaan oli vettä, ja vesi on ihanaa ja parasta, ja ori alkoi roiskuttelemaan vettä etujaloillaan. Ryhdyin äkkiä hoputtamaan kirjavaa eteen, sillä seuraavaksi se olisi hyvinkin saattanut heittää polvilleen tai suoraan kyljelleenkin... Vedestä pois päästyämme en voinut kuin kehua naurun siivittelemänä pöhkö ratsuani, joka oli heti paljon rennompi päästyään leikkimään hetkeksi vedessä.
Kaikkien selvittyä esteistä ehjin nahoin jatkoimme matkaa rennossa käynnissä. Maisemat olivat mahtavat, ja lämmin syysaurinko väritti metsää vielä entistä kauniimman väriseksi. Maisemanihailun ja käyntipätkän jälkeen saavuimme pitkälle suoralle, jonka alussa Sippe käski kaikkia keräämään ohjat ja valmistautumaan reippaaseen laukkaan. Crixus jännittyi taas, ja kun edellä olevat hevoset lähtivät jylistämään lennokasta laukkaa eteen, tuli knabbipojalle kiire. Crixus suorastaan loikkasi kiireellä laukkaan, ja lähti pinkomaan melkoista vauhtia muiden hevosten perään. Ryhdyin heti ottamaan oria kiinni ja himmailemaan vauhtia hallitummaksi, ja päästyään taas toisia lähemmäs kirjava malttoikin taas kuunnella vähän paremmin. Tässä vaiheessa ehdin itsekin rentoutua, ja niin teki myös Crixus - ori selvästi nautti reippaasta laukasta suoralla, kun sen ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin vauhdikkaaseen menoon.Vauhdikkaan ja hauskan nelistyspätkän jälkeen siirryimme taas käyntiin, ja jatkoimme matkaa kapeammille poluille. Hiljalleen matka jatkui komean kallion päälle, jossa ihailimme hetken maisemia, ennen kuin matka taas jatkui Laukkavuorelta alas. Tasaisemmalle maalle päästyämme ravasimme tovin peltojen reunaa pitkin, ennen kuin aloimme olemaan sen verran lähellä Nuppulanharjua, että oli aika siirtyä taas käyntiin ja kävellä loppumatka pitkin ohjin.
Loppumatka sujui rennosti ja rauhassa, enkä voinut olla hymyilemättä kuin idiootti. Crixus oli yllättänyt mut totisesti, olemalla niinkin rauhallinen ja fiksu vieraiden hevosten ympäröimänä, vieraassa ympäristössä. Tilalle päästyämme kiipesin alas selästä, riisuin nopeasti orin varusteet ja nakkasin sille villaloimen selkään ja kuljetussuojat jalkaan. Nappasin varustekaapista valmiiksi tekemäni kaura-porkkana-omena-ämpärin, jota ajattelin käyttää houkuttimena Crixukselle. Ori yllättikin mut täysin - se käveli koppiin lähes suoraan! Ensimmäinen kerta koko meidän yhteisen historian aikana... Taisi olla jännä reissu pienelle pojalle. Suljettuani hevosen koppiin ja saatuani kopin ovet kiinni, kävin vielä kiittämässä ja sanomassa heipat Sipelle, jonka jälkeen suuntasin takaisin autolle kotimatkaa varten.
VP - Mettänneito
Meten arki Vähäpellon arjessa on lähtenyt sujumaan ihan kelvollisesti; se on ollut rauhallinen oma itsensä ja tuntuu viihtyvän ulkona suuressa tammalaumassa jopa niin hyvin, ettei tulisi millään iltaisin sisälle. Mette on lisäksi ollut kiva ja energinen ratsastaa, joten tänään oli hyvä aika lähteä ensikertaa kodin ulkopuolelle ratsastamaan. Normaalistihan kodin ulkopuolella tehty työskentely tapahtuu valmennuksessa tai kilpailuissa, mutta tällä kertaa suunnistimme traileriyhdistelmän kanssa syysruskan kaunistamaan Nuppulanharjuun muutaman tunnin vaellusretkelle. Maastoreissun aikana keskityin vain nauttimaan leppoisasta oleskelusta hevosten parista sekä syysruskan värjäämästä luonnosta. Kaikki ne kauniit metsäpolut, hiekkapohjaiset tiet ihanine korkeuseroineen ja supervillisti laukattuine mäkineen saivat minut unohtamaan hyvin nopeasti arjen suurimmat murheet ja elämään kirjaimellisesti siinä hetkessä. Viimeistään maastoreissun puolessa välissä Reimasjärvelle käännyttyä olin pakahtua onnesta kauniin, supisuomalaisen näyn vuoksi. Mielettömän kauniin maiseman vuoksi en voinut vastustaa kiusausta, vaan kaivoin taskustani puhelimen ja nappasin Meten hörökorvista kuvan timanttien lailla kimaltelevaa järvitaustaa vasten. Koska maaston alkupää oli ollut melko railakas, Laukkavuorelle saavuttuamme pääosin kävelimme takaisin Nuppulanharjuun yhtä pientä ravipätkää unohtamatta. Nuppulanharjuun palattuamme jäin juttelemaan vielä toviksi muutaman tutun ratsastajien kanssa, jonka jälkeen siirsin auton takakontista Metelle uuden heinäverkon kuljetuksen ajaksi ja laitoin hevosen valmiiksi kuljetusta varten. Vaellus tuli tällä kertaa oikein hyvään saumaan, sillä pienellä arjen irtiotolla jaksaa painaa taas töitä pitkälle talven synkkyyteen - on se työ sitten edellisen kuun kirjanpitoa, rehujen tilaamista, valmennustuntien pitoa tai hevosen näkökulmasta raskasta raatamista ratsastajan antamien apujen mukaisesti.
Meten arki Vähäpellon arjessa on lähtenyt sujumaan ihan kelvollisesti; se on ollut rauhallinen oma itsensä ja tuntuu viihtyvän ulkona suuressa tammalaumassa jopa niin hyvin, ettei tulisi millään iltaisin sisälle. Mette on lisäksi ollut kiva ja energinen ratsastaa, joten tänään oli hyvä aika lähteä ensikertaa kodin ulkopuolelle ratsastamaan. Normaalistihan kodin ulkopuolella tehty työskentely tapahtuu valmennuksessa tai kilpailuissa, mutta tällä kertaa suunnistimme traileriyhdistelmän kanssa syysruskan kaunistamaan Nuppulanharjuun muutaman tunnin vaellusretkelle. Maastoreissun aikana keskityin vain nauttimaan leppoisasta oleskelusta hevosten parista sekä syysruskan värjäämästä luonnosta. Kaikki ne kauniit metsäpolut, hiekkapohjaiset tiet ihanine korkeuseroineen ja supervillisti laukattuine mäkineen saivat minut unohtamaan hyvin nopeasti arjen suurimmat murheet ja elämään kirjaimellisesti siinä hetkessä. Viimeistään maastoreissun puolessa välissä Reimasjärvelle käännyttyä olin pakahtua onnesta kauniin, supisuomalaisen näyn vuoksi. Mielettömän kauniin maiseman vuoksi en voinut vastustaa kiusausta, vaan kaivoin taskustani puhelimen ja nappasin Meten hörökorvista kuvan timanttien lailla kimaltelevaa järvitaustaa vasten. Koska maaston alkupää oli ollut melko railakas, Laukkavuorelle saavuttuamme pääosin kävelimme takaisin Nuppulanharjuun yhtä pientä ravipätkää unohtamatta. Nuppulanharjuun palattuamme jäin juttelemaan vielä toviksi muutaman tutun ratsastajien kanssa, jonka jälkeen siirsin auton takakontista Metelle uuden heinäverkon kuljetuksen ajaksi ja laitoin hevosen valmiiksi kuljetusta varten. Vaellus tuli tällä kertaa oikein hyvään saumaan, sillä pienellä arjen irtiotolla jaksaa painaa taas töitä pitkälle talven synkkyyteen - on se työ sitten edellisen kuun kirjanpitoa, rehujen tilaamista, valmennustuntien pitoa tai hevosen näkökulmasta raskasta raatamista ratsastajan antamien apujen mukaisesti.
Sini - Valanpitäjä
Aikaiset aamun on vain jotain niin kauheeta, mutta se on sitä hevosenomistajan arkea. Edellisiltana olin ihan extempore päättänyt lähteä Vapun kanssa Nuppulanharjuun maastoilemaan. Ruunan tultua meille kaikki on sujunut kivasti ja koska meillä ei täällä kotopuolessa ole kauheasti maastoiluseuraa, niin ensimmäinen maastokokemus oli varmaan hyvä tehdä kuitenkin porukassa. Ihan vastahan meidän yhteinen taipaleemme oli vasta alkanut. Kävin tooodella aikaisin heittämässä ruunalle aamukaurat, pakkasin pikaisesti tavarat ja lähdimme ajamaan kohti Nuppulanharjua.
Kerkesin perille juuri sopivasti ennen maaston alkua. Vappu hörähteli traikussa ennen kuin talutin sen sieltä ulos ja Sippe, tallin omistaja, näytti minulle kivan ulkopuomin, jossa pystyin varustamaan hevoseni. Kirpsakassa syyssäässä kelpasi varustaa hevonen ulkonakin. Kipaisin traikusta varusteet ja samassa tuokiossa olinkin jo tallipihalla Vapun selässä odottelemassa muita. Nojailin kädelläni ruunan pyllylle ja tutkailin ympäristöä. Talli näytti oikein kivalta ja käytännölliseltä. Pian loputkin osallistujat tulivat tallista. Me päästiin Vapun kanssa toiseksi viimeiseksi pitämään perää ja tottakai varmistamaan, ettei kukaan jäänyt jälkeen. Se onkin tärkeä tehtävä. Oikeasti olin kyllä kertonut Vapun olevan hieman hidas ja haaveilija, joten saimme paikan sen mukaan .
Lähdimme letkassa kävelemään kohti maastoja ja Vappu pärskähteli ravistellen päätään. Se kulki letkeän rennosti ja selkeästi tykkäsi päästessään muiden hevosten kanssa maastoon. Tai ylipäätänsä maastoon, sillä en ole sen kanssa vielä metsässä käynyt. Pian tuli ravipätkä ja avut annettuani Vappu selkeästi innostui ja lähti oikein reipasta ravia letkan perässä. Hitaudesta ei ollut tietoakaan, mutta ohittelun vaaraa ei ollut, sillä Vappu pysyi hyvin käsissä. Maastoesteille saapuessamme monet hyppäsivät maastoesteitä, mutta Vappu oli minulle niin uusi tuttavuus, että päätin kokeilla vain yhtä pientä tukkiestettä. Osaanhan minä ratsastaa, mutta Vapun kanssa ei oltu vielä edes kentällä hypätty, niin päätin ottaa varmanpäälle. Veteen uskaltauduimme kyllä kahlaamaan ja ravasimmekin sen läpi. Vappu näytti selkeästi nauttivan ja olisi mielellään jäänyt sinne pärskyttelemään.
Parasta tässä maastolenkissä oli juurikin ne kauniit maisemat mitä pääsimme todistamaan. Vapun selästä niitä oli turvallista katsella ja välillä jopa unohduin ratsastamasta, mutta ruuna köpötteli vain muiden vauhdissa eteenpäin. Jatkoin ihastelemista kääntyessämme loivaan ylämäkeen. Sipen hihkaistaessa, että nyt laukataan, olin tippua satulasta. Ihastelin maisemia vielä niin, että ruunani ampaistessa muiden perässä laukkaan, retkahdin kaulalle ja pitelin kiinni harjasta, kunnes sain tasapainoni takaisin ja loppu laukkapätkä olikin jo nauttimista. Sen jälkeen onneksi kävelimme pitkään ja Vappukin sai tasata kunnolla hengitystään, kun se niin kovasti oli innostunut laukkapätkästä. Pienet ravipätkät vielä loppuun olivat oikein tarpeelliset ja tallille saavuttuamme minun olikin jo pian lähdettävä ajelemaan kotiin, kun matkaa kuitenkin kertyi.
Aikaiset aamun on vain jotain niin kauheeta, mutta se on sitä hevosenomistajan arkea. Edellisiltana olin ihan extempore päättänyt lähteä Vapun kanssa Nuppulanharjuun maastoilemaan. Ruunan tultua meille kaikki on sujunut kivasti ja koska meillä ei täällä kotopuolessa ole kauheasti maastoiluseuraa, niin ensimmäinen maastokokemus oli varmaan hyvä tehdä kuitenkin porukassa. Ihan vastahan meidän yhteinen taipaleemme oli vasta alkanut. Kävin tooodella aikaisin heittämässä ruunalle aamukaurat, pakkasin pikaisesti tavarat ja lähdimme ajamaan kohti Nuppulanharjua.
Kerkesin perille juuri sopivasti ennen maaston alkua. Vappu hörähteli traikussa ennen kuin talutin sen sieltä ulos ja Sippe, tallin omistaja, näytti minulle kivan ulkopuomin, jossa pystyin varustamaan hevoseni. Kirpsakassa syyssäässä kelpasi varustaa hevonen ulkonakin. Kipaisin traikusta varusteet ja samassa tuokiossa olinkin jo tallipihalla Vapun selässä odottelemassa muita. Nojailin kädelläni ruunan pyllylle ja tutkailin ympäristöä. Talli näytti oikein kivalta ja käytännölliseltä. Pian loputkin osallistujat tulivat tallista. Me päästiin Vapun kanssa toiseksi viimeiseksi pitämään perää ja tottakai varmistamaan, ettei kukaan jäänyt jälkeen. Se onkin tärkeä tehtävä. Oikeasti olin kyllä kertonut Vapun olevan hieman hidas ja haaveilija, joten saimme paikan sen mukaan .
Lähdimme letkassa kävelemään kohti maastoja ja Vappu pärskähteli ravistellen päätään. Se kulki letkeän rennosti ja selkeästi tykkäsi päästessään muiden hevosten kanssa maastoon. Tai ylipäätänsä maastoon, sillä en ole sen kanssa vielä metsässä käynyt. Pian tuli ravipätkä ja avut annettuani Vappu selkeästi innostui ja lähti oikein reipasta ravia letkan perässä. Hitaudesta ei ollut tietoakaan, mutta ohittelun vaaraa ei ollut, sillä Vappu pysyi hyvin käsissä. Maastoesteille saapuessamme monet hyppäsivät maastoesteitä, mutta Vappu oli minulle niin uusi tuttavuus, että päätin kokeilla vain yhtä pientä tukkiestettä. Osaanhan minä ratsastaa, mutta Vapun kanssa ei oltu vielä edes kentällä hypätty, niin päätin ottaa varmanpäälle. Veteen uskaltauduimme kyllä kahlaamaan ja ravasimmekin sen läpi. Vappu näytti selkeästi nauttivan ja olisi mielellään jäänyt sinne pärskyttelemään.
Parasta tässä maastolenkissä oli juurikin ne kauniit maisemat mitä pääsimme todistamaan. Vapun selästä niitä oli turvallista katsella ja välillä jopa unohduin ratsastamasta, mutta ruuna köpötteli vain muiden vauhdissa eteenpäin. Jatkoin ihastelemista kääntyessämme loivaan ylämäkeen. Sipen hihkaistaessa, että nyt laukataan, olin tippua satulasta. Ihastelin maisemia vielä niin, että ruunani ampaistessa muiden perässä laukkaan, retkahdin kaulalle ja pitelin kiinni harjasta, kunnes sain tasapainoni takaisin ja loppu laukkapätkä olikin jo nauttimista. Sen jälkeen onneksi kävelimme pitkään ja Vappukin sai tasata kunnolla hengitystään, kun se niin kovasti oli innostunut laukkapätkästä. Pienet ravipätkät vielä loppuun olivat oikein tarpeelliset ja tallille saavuttuamme minun olikin jo pian lähdettävä ajelemaan kotiin, kun matkaa kuitenkin kertyi.
Katriina - Kaunon Superkuu
"No niin Kuuppaseni, harjataan sinut vielä läpikotaisin pölärillä", kerroin raudikolle hummalleni harjaillessani sitä. Hevonen seisoi paikallaan, nauttien hoitotuokiosta kuten aina.
"Ja sitten vielä letit! Heh, mitenhän tämä onnistuu...", naureskelin kulmat kurtussa, huulet tiukasti yhteen painettuna kun näpräsin Kuupan vaaleaa harjasta.
Letit menivät vähän sinne päin kuten yleensäkin, mutta en antanut sen häiritä. Joskus oli ihan okei olla vähän vähemmän pedantti kuin normaalisti. Olihan sentään kyse yhteisestä maastoretkestä Nuppulanharjussa, jota olin odottanut kovasti! Mukavaa päästä isolla porukalla tarpomaan uusia reittejä vieraaseen paikkaan, kun seuraa kaipaa. Se on joskus vähän yksitoikkoista maastoilla ainoastaan itsekseen. Kuuppa huokaisi syvään ja katsoi minua tummilla, kilteillä silmillään. Kai se mietti, että mitä tänään on keksitty sen pään menoksi.
Nuppulanharjun talli oli hieno! Se oli nykyaikainen ja moderni, verrattuna minun notkollaan olevaan Kuurikseen. Vähän laudat irtoilivat sieltä täältä, joka paikka kaipasi maalia ja piha haravointia. Minun tallini siis. Nuppulanharjussa kaikki oli tiptop paikallaan! Olkoon tässä tavoite myös minulle.
Syysmaastoon osallistujat varustivat hevosiaan. Selvästi kisaradoilla kokenut konkari, Biuksi kutsuttu, vaikutti vähän hermostuneelta. Se tamppaili paikallaan ja hirnahteli muille hevosille. Arvelin siinä olevan täysiveristä, ainakin se niin kuumahkolta vaikutti. Hieno se silti oli! Kuuppa iski silmänsä hopeanruunikkoon suomenhevostammaan. Se sille vähän hirnahteli ja ojenteli paksua kaulaansa. "Oleppa nyt", komensin Kuuppaa, joka painoi päänsä alas ja otti käskyn vastaan. "Olet sinä tossukka oriksi", naurahdin hevoselleni ja silitin sen leveää otsaa.
Matkaa lähti vetämään Nuppulanharjun omistaja Sippe Humu-hevosellaan, jonon perässä edellä olevan takapuolta ihmetteli Rolle, selässään tallityöntekijä Emmi. Kovin oli Kuuppa mielissään kun sai seurata Minnin tammaa. Vähän se ehkä oli reaktiivisempi kuin aikaisemmin, sillä olihan meidän takana matkaa tavoitteleva, tanssiva Biu Pierren kanssa. Kuupasta ei voisi koskaan uskoa, että se on ori! Noin se vaan eteni kahden tamman välissä koko pitkän syysmaaston. Ennemmin se kiinnitti huomiota sydäntä sykähdyttäviin maisemiin kuin verkkaisesti kulkeviin tammoihin.
Meillä oli kovin mukava reissu! Oli Laukkavuori, josta avautui hurjan kauniit maisemat. Loivaa ylämäkeä, jota päästettiin reippaasti nelistäen. Ja Reimasjärvi vasta kaunis olikin! Se oli tyyni kuin kesähelteinen alkuilta, vesi peilasi ympärillään olevan ruskan pinnalleen. Kuuppahan järven viereen pysähtyi maistamaan vettä ja kuopsuttamaan sitä etusellaan. Ei auttanut napakat pohjeavut oria ollenkaan, kun se keskittyi ihmettelemään vettä. Vaan menipä muu porukka mutkan taakse piiloon, niin tuli suomenhevoselleni kiire! Niin me mentiin kiitoravia ja otettiin letkan pää kiinni. Hieno kouluratsuni ei näyttänytkään enää ulkopuolisten silmiin niin komealle, kun se paineli pää pystyssä aivan kamalaa ravia kohti muita. Minun yrittäessä pysyä kyydissä, kun jalustimet tipahtivat jaloistani. Siinä me taas Kuupan kanssa aiheutettiin kauheasti hauskuutta muissa ratsastajissa, heh!
Kiitos Nuppulanharjulle mahtavasta syysmaastosta ja tietenkin myös muille kanssaratsastajille! Me toivotetaan Kuupan kanssa kaikille oikein hyvää ja kaunista syksyn jatkoa, toivottavasti vielä tavataan - merkeissä tai toisissa. :-)
"No niin Kuuppaseni, harjataan sinut vielä läpikotaisin pölärillä", kerroin raudikolle hummalleni harjaillessani sitä. Hevonen seisoi paikallaan, nauttien hoitotuokiosta kuten aina.
"Ja sitten vielä letit! Heh, mitenhän tämä onnistuu...", naureskelin kulmat kurtussa, huulet tiukasti yhteen painettuna kun näpräsin Kuupan vaaleaa harjasta.
Letit menivät vähän sinne päin kuten yleensäkin, mutta en antanut sen häiritä. Joskus oli ihan okei olla vähän vähemmän pedantti kuin normaalisti. Olihan sentään kyse yhteisestä maastoretkestä Nuppulanharjussa, jota olin odottanut kovasti! Mukavaa päästä isolla porukalla tarpomaan uusia reittejä vieraaseen paikkaan, kun seuraa kaipaa. Se on joskus vähän yksitoikkoista maastoilla ainoastaan itsekseen. Kuuppa huokaisi syvään ja katsoi minua tummilla, kilteillä silmillään. Kai se mietti, että mitä tänään on keksitty sen pään menoksi.
Nuppulanharjun talli oli hieno! Se oli nykyaikainen ja moderni, verrattuna minun notkollaan olevaan Kuurikseen. Vähän laudat irtoilivat sieltä täältä, joka paikka kaipasi maalia ja piha haravointia. Minun tallini siis. Nuppulanharjussa kaikki oli tiptop paikallaan! Olkoon tässä tavoite myös minulle.
Syysmaastoon osallistujat varustivat hevosiaan. Selvästi kisaradoilla kokenut konkari, Biuksi kutsuttu, vaikutti vähän hermostuneelta. Se tamppaili paikallaan ja hirnahteli muille hevosille. Arvelin siinä olevan täysiveristä, ainakin se niin kuumahkolta vaikutti. Hieno se silti oli! Kuuppa iski silmänsä hopeanruunikkoon suomenhevostammaan. Se sille vähän hirnahteli ja ojenteli paksua kaulaansa. "Oleppa nyt", komensin Kuuppaa, joka painoi päänsä alas ja otti käskyn vastaan. "Olet sinä tossukka oriksi", naurahdin hevoselleni ja silitin sen leveää otsaa.
Matkaa lähti vetämään Nuppulanharjun omistaja Sippe Humu-hevosellaan, jonon perässä edellä olevan takapuolta ihmetteli Rolle, selässään tallityöntekijä Emmi. Kovin oli Kuuppa mielissään kun sai seurata Minnin tammaa. Vähän se ehkä oli reaktiivisempi kuin aikaisemmin, sillä olihan meidän takana matkaa tavoitteleva, tanssiva Biu Pierren kanssa. Kuupasta ei voisi koskaan uskoa, että se on ori! Noin se vaan eteni kahden tamman välissä koko pitkän syysmaaston. Ennemmin se kiinnitti huomiota sydäntä sykähdyttäviin maisemiin kuin verkkaisesti kulkeviin tammoihin.
Meillä oli kovin mukava reissu! Oli Laukkavuori, josta avautui hurjan kauniit maisemat. Loivaa ylämäkeä, jota päästettiin reippaasti nelistäen. Ja Reimasjärvi vasta kaunis olikin! Se oli tyyni kuin kesähelteinen alkuilta, vesi peilasi ympärillään olevan ruskan pinnalleen. Kuuppahan järven viereen pysähtyi maistamaan vettä ja kuopsuttamaan sitä etusellaan. Ei auttanut napakat pohjeavut oria ollenkaan, kun se keskittyi ihmettelemään vettä. Vaan menipä muu porukka mutkan taakse piiloon, niin tuli suomenhevoselleni kiire! Niin me mentiin kiitoravia ja otettiin letkan pää kiinni. Hieno kouluratsuni ei näyttänytkään enää ulkopuolisten silmiin niin komealle, kun se paineli pää pystyssä aivan kamalaa ravia kohti muita. Minun yrittäessä pysyä kyydissä, kun jalustimet tipahtivat jaloistani. Siinä me taas Kuupan kanssa aiheutettiin kauheasti hauskuutta muissa ratsastajissa, heh!
Kiitos Nuppulanharjulle mahtavasta syysmaastosta ja tietenkin myös muille kanssaratsastajille! Me toivotetaan Kuupan kanssa kaikille oikein hyvää ja kaunista syksyn jatkoa, toivottavasti vielä tavataan - merkeissä tai toisissa. :-)
Minni - Röllivaaran Peikkosydän
Olin monesti harmitellut maastoiluseuran puutetta, joten nyt kun huomasin ilmoituksen Nuppulanharjun syysmaastosta, ilmoitin ilolla itseni ja Pastan mukaan.
Perjantain koittaessa pakkasin Pastan kamat koppiin ja lähdin metsästämään kurahirviötä tarhasta. Tällä kertaa tammani antoi kiinni nätisti ja lähdettiinkin pesupaikalle putsaamaan isoimmat kurat jaloista ennen kuin suojitin ratsuni kuljetusta varten ja talutin hevosen koppiin. Nyt matka kohti Nuppulanharjua saattoi alkaa.
Nuppulanharjuun päästessämme purin Pastan kopista ja aloin harjaamaan ratsuani. Aloittaessani varustamaan Pastaa, huomasin että olin unohtanut satulahuovan kotiin... Hölkkäsin Sipen työ ja kysyin olisiko heillä ylimääräisiä huopia, mitä tälläinen homespää voisi lainata ja onnekseni yksi huopa löytyikin. Huopa kainalossa palasin takaisin ratsuni luo ja jatkoin varustamisen reippaasti loppuun, sillä muut olivat jo melkein valmiina minun vasta aloittessani satulointia.
Meidät sijoitettiin porukan keskivaiheille, mikä sopi minulle ihan hyvin. Kun koko porukka oli jotenkin järjestäytynyt, siirryttiin käyntiin ja lähdettiin kävelemään kohti kaunista syksyn sävyillä varustettua maastopolkua. Polun jälkeen meille aukesi pehmeä ja tasainen metsätie, jonka varrella oli muutama maastoeste. Päätän kokeilla tammani kanssa muutamia pienimpiä ja helpoimpia esteitä, jotka Pasta suorittaakin puhtaasti. Jätämme esteet muutaman hyvän hypyn jälkeen ja siirrymme katsomaan muiden hyppäämistä. Vesiesteen läpi laukkaaminen oli ratsuni mielestä hyvin mukavaa puuhaa, sillä olin ihan läpimärkä päästessämme esteestä taas kuivalle maalle.
Jatkamme käynnissä eteenpäin ja saavummekin pian suoralle jonka alussa edestä kuuluu kysymys porukan laukkainnostuneisuudesta. Myöntävien vastausten jälkeen edestä kuuluu vielä ohjeistusta mm. ohituskiellosta, ennen kuin ilmoille kajahtaa "ja laukkaan!" käsky. Annan ratsulleni laukka-avut ja tunnen, miten tammani alkaa heti venyttämään askeltaan. Pian koko porukka paineleekin menemään täyttä neliä ja nautin tuulen vinkuessa korvissani. Pitkän suoran tullessa loppuun, nousee Sipe käsi ylös ja siirrymme ravin kautta käyntiin ja jatkamme retkeämme käynnissä.
Jatkoimme käynnissä järven viertä ja ihastelinkin auringon säteiden tanssia pienillä laineilla, mitä tuuli muodosti järven pinnalle. Järven viertä hetken kuljettuamme, käännyimme taas metsäpolulle ja aloitimme kiipeämisen kohti laukkavuorta, jonka huipulta avautuivat kauniit maisemat yli syksyisen suomen. Pienen tauon jälkeen suuntasimmekin takaisin metsäpoluille ja aloitimme matkan kohti tallia. Peltojen reunaan päästessämme nostimme uudelleen ravin ja ravailimmekin hetken, ennen kuin siirsimme ratsumme viimeistä kertaa käyntiin ja annoimme ratsuille pitkät ohjat.
Tallipihaan palattuamme kiitimme kaikki vuorotellen Sippeä retkestä ja esitinkin toiveen siitä, että tälläisiä retkiä voisi järjestää myös tulevaisuudessa. Ratsastin Pastan autolle ja purin tammani ennen kuin pesin sienellä isommat hiet pois. Kaivoin ratsulleni vielä loimen autoni takapenkiltä ennen kuin lastasin hevoseni koppiin ja pakkasin varusteet. Lopuksi kävin vielä palauttamassa lainahuopamme, sekä kiittämässä retkestä ja huovan lainaamisesta, ennen kuin suuntasin autonnokan kohti kotitallia.
Olin monesti harmitellut maastoiluseuran puutetta, joten nyt kun huomasin ilmoituksen Nuppulanharjun syysmaastosta, ilmoitin ilolla itseni ja Pastan mukaan.
Perjantain koittaessa pakkasin Pastan kamat koppiin ja lähdin metsästämään kurahirviötä tarhasta. Tällä kertaa tammani antoi kiinni nätisti ja lähdettiinkin pesupaikalle putsaamaan isoimmat kurat jaloista ennen kuin suojitin ratsuni kuljetusta varten ja talutin hevosen koppiin. Nyt matka kohti Nuppulanharjua saattoi alkaa.
Nuppulanharjuun päästessämme purin Pastan kopista ja aloin harjaamaan ratsuani. Aloittaessani varustamaan Pastaa, huomasin että olin unohtanut satulahuovan kotiin... Hölkkäsin Sipen työ ja kysyin olisiko heillä ylimääräisiä huopia, mitä tälläinen homespää voisi lainata ja onnekseni yksi huopa löytyikin. Huopa kainalossa palasin takaisin ratsuni luo ja jatkoin varustamisen reippaasti loppuun, sillä muut olivat jo melkein valmiina minun vasta aloittessani satulointia.
Meidät sijoitettiin porukan keskivaiheille, mikä sopi minulle ihan hyvin. Kun koko porukka oli jotenkin järjestäytynyt, siirryttiin käyntiin ja lähdettiin kävelemään kohti kaunista syksyn sävyillä varustettua maastopolkua. Polun jälkeen meille aukesi pehmeä ja tasainen metsätie, jonka varrella oli muutama maastoeste. Päätän kokeilla tammani kanssa muutamia pienimpiä ja helpoimpia esteitä, jotka Pasta suorittaakin puhtaasti. Jätämme esteet muutaman hyvän hypyn jälkeen ja siirrymme katsomaan muiden hyppäämistä. Vesiesteen läpi laukkaaminen oli ratsuni mielestä hyvin mukavaa puuhaa, sillä olin ihan läpimärkä päästessämme esteestä taas kuivalle maalle.
Jatkamme käynnissä eteenpäin ja saavummekin pian suoralle jonka alussa edestä kuuluu kysymys porukan laukkainnostuneisuudesta. Myöntävien vastausten jälkeen edestä kuuluu vielä ohjeistusta mm. ohituskiellosta, ennen kuin ilmoille kajahtaa "ja laukkaan!" käsky. Annan ratsulleni laukka-avut ja tunnen, miten tammani alkaa heti venyttämään askeltaan. Pian koko porukka paineleekin menemään täyttä neliä ja nautin tuulen vinkuessa korvissani. Pitkän suoran tullessa loppuun, nousee Sipe käsi ylös ja siirrymme ravin kautta käyntiin ja jatkamme retkeämme käynnissä.
Jatkoimme käynnissä järven viertä ja ihastelinkin auringon säteiden tanssia pienillä laineilla, mitä tuuli muodosti järven pinnalle. Järven viertä hetken kuljettuamme, käännyimme taas metsäpolulle ja aloitimme kiipeämisen kohti laukkavuorta, jonka huipulta avautuivat kauniit maisemat yli syksyisen suomen. Pienen tauon jälkeen suuntasimmekin takaisin metsäpoluille ja aloitimme matkan kohti tallia. Peltojen reunaan päästessämme nostimme uudelleen ravin ja ravailimmekin hetken, ennen kuin siirsimme ratsumme viimeistä kertaa käyntiin ja annoimme ratsuille pitkät ohjat.
Tallipihaan palattuamme kiitimme kaikki vuorotellen Sippeä retkestä ja esitinkin toiveen siitä, että tälläisiä retkiä voisi järjestää myös tulevaisuudessa. Ratsastin Pastan autolle ja purin tammani ennen kuin pesin sienellä isommat hiet pois. Kaivoin ratsulleni vielä loimen autoni takapenkiltä ennen kuin lastasin hevoseni koppiin ja pakkasin varusteet. Lopuksi kävin vielä palauttamassa lainahuopamme, sekä kiittämässä retkestä ja huovan lainaamisesta, ennen kuin suuntasin autonnokan kohti kotitallia.
Pierre - Bianca Biarritz 5594
Biu on kasvanut ja kehittynyt ihan hurjaa vauhtia, ja kotioloissa sen kanssa onkin tehty yhtä sun toista hyvällä menestyksellä. Pieni maisemanvaihdos tekisi nuorelle hevoselle hyvää, ja ilmoitinkin itseni ja tammani Nuppulanharjussa järjestettävään syysmaastoon. Jos tammasta meinataan koulia ratsu kenttäkisoihin, tulee sen toimia hyvin myös muualla kuin kotitallin tiluksilla.
Automatkan päätteeksi Bianca oli ihan täpinöissään laskeuduttuaan alas lastausramppia pitkin ja pysähtyessään haistelemaan kaikkia uusia ja outoja hajuja. Pääasiassa iso joukko suomenhevosia ulkoilivat pihalla, ja niiden hörinä ja liikehdintä sai oman hevoseni innostumaan vain entistä enemmän. Narussa olemista olemme kuitenkin harjoitelleet ahkerasti, joten Biu pysyi hallinnassa ja talutin sen tallityöntekijä-Emmin opastuksella sisätiloihin hoidettavaksi. Olin saapunut paikalle hieman viime tipassa, joten muut olivat aloittaneet jo hevostensa harjaamista. Hevoseni ei onneksi ollut hirvittävän likainen harjattuani sen kertaalleen jo ennen lähtöä, joten huiskin karvan pinnalta enimmät irtoliat pois ja kaviot tarkistettuani pääsinkin jo hakemaan varusteet. Biu oli kyllä tyytyväinen ripeistä otteistani, sillä se ei ole ikinä liiemmin pitänyt turhasta seisoskelusta.
Tallipihalla tamman selkään kivutessani se yritti kovasti päästä kosketusetäisyyteen tallin omistajan Humu-hevoseen, mutta muutamalla komennuksella uskoi kuitenkin asettua aloilleen. Asetuimme sopivaan järjestykseen pihalla ja lähdimme matkaan rennosti käynnissä. Itse pidin alusta lähtien ohjat hieman lyhyempänä, jotta saisin tarvittaessa hevoseen nopeasti tuntuman. Ensimmäisen ravipätkän aikana istuin melko tiiviisti satulassa, jotta Biu malttaisi liikkua joukon mukana. Maastoesteille päästessämme tammalla repesi riemu, ja ensimmäinen hyppy tukin yli olikin varustettu varsin reippaalla ilmavaralla, mutta pienelle banketille se tuli jo iisimmin. Vesiesteellä tamma jäi ihmettelemään tätä märkää elementtiä, vaikka se oli päässyt kotitallillakin kahlaamaan useamman kerran, joten kävelimme lähinnä matalikossa.
Pienen käyntipätkän jälkeen Sippe ohjasi meidät hieman ylöspäin viistoon olevalle pitkälle suoralle, jossa nostimme laukan. Biu ponkaisi koko takajalkojensa voimalla eteenpäin, joten jouduin heti ottamaan sitä kiinni, jotta se pysyisi omalla paikallaan jonossa. Tamma kulki erittäin rytmikästä ja tasaista laukkaa, jossa oli helppo istua. Suora kuljettiinkin nopeasti päähän asti, ja hidastimme Sipen merkistä käyntiin. Biu ihme kyllä hidasti ilman nurinoita vauhtia. Loppureissu sujuikin lähinnä käynnissä yhtä ravipätkää unohtamatta, joten matka taittui verkkaisesti ja hienoja maisemia ihaillen.
Biu on kasvanut ja kehittynyt ihan hurjaa vauhtia, ja kotioloissa sen kanssa onkin tehty yhtä sun toista hyvällä menestyksellä. Pieni maisemanvaihdos tekisi nuorelle hevoselle hyvää, ja ilmoitinkin itseni ja tammani Nuppulanharjussa järjestettävään syysmaastoon. Jos tammasta meinataan koulia ratsu kenttäkisoihin, tulee sen toimia hyvin myös muualla kuin kotitallin tiluksilla.
Automatkan päätteeksi Bianca oli ihan täpinöissään laskeuduttuaan alas lastausramppia pitkin ja pysähtyessään haistelemaan kaikkia uusia ja outoja hajuja. Pääasiassa iso joukko suomenhevosia ulkoilivat pihalla, ja niiden hörinä ja liikehdintä sai oman hevoseni innostumaan vain entistä enemmän. Narussa olemista olemme kuitenkin harjoitelleet ahkerasti, joten Biu pysyi hallinnassa ja talutin sen tallityöntekijä-Emmin opastuksella sisätiloihin hoidettavaksi. Olin saapunut paikalle hieman viime tipassa, joten muut olivat aloittaneet jo hevostensa harjaamista. Hevoseni ei onneksi ollut hirvittävän likainen harjattuani sen kertaalleen jo ennen lähtöä, joten huiskin karvan pinnalta enimmät irtoliat pois ja kaviot tarkistettuani pääsinkin jo hakemaan varusteet. Biu oli kyllä tyytyväinen ripeistä otteistani, sillä se ei ole ikinä liiemmin pitänyt turhasta seisoskelusta.
Tallipihalla tamman selkään kivutessani se yritti kovasti päästä kosketusetäisyyteen tallin omistajan Humu-hevoseen, mutta muutamalla komennuksella uskoi kuitenkin asettua aloilleen. Asetuimme sopivaan järjestykseen pihalla ja lähdimme matkaan rennosti käynnissä. Itse pidin alusta lähtien ohjat hieman lyhyempänä, jotta saisin tarvittaessa hevoseen nopeasti tuntuman. Ensimmäisen ravipätkän aikana istuin melko tiiviisti satulassa, jotta Biu malttaisi liikkua joukon mukana. Maastoesteille päästessämme tammalla repesi riemu, ja ensimmäinen hyppy tukin yli olikin varustettu varsin reippaalla ilmavaralla, mutta pienelle banketille se tuli jo iisimmin. Vesiesteellä tamma jäi ihmettelemään tätä märkää elementtiä, vaikka se oli päässyt kotitallillakin kahlaamaan useamman kerran, joten kävelimme lähinnä matalikossa.
Pienen käyntipätkän jälkeen Sippe ohjasi meidät hieman ylöspäin viistoon olevalle pitkälle suoralle, jossa nostimme laukan. Biu ponkaisi koko takajalkojensa voimalla eteenpäin, joten jouduin heti ottamaan sitä kiinni, jotta se pysyisi omalla paikallaan jonossa. Tamma kulki erittäin rytmikästä ja tasaista laukkaa, jossa oli helppo istua. Suora kuljettiinkin nopeasti päähän asti, ja hidastimme Sipen merkistä käyntiin. Biu ihme kyllä hidasti ilman nurinoita vauhtia. Loppureissu sujuikin lähinnä käynnissä yhtä ravipätkää unohtamatta, joten matka taittui verkkaisesti ja hienoja maisemia ihaillen.