Kelmiäinen NUPkutsumanimeltään "Kelmi"
Suomenhevosruuna vaaleanrautias, 156cm VH14-018-1630 syntynyt 4.10.2014 Suomessa 11-vuotias, ikääntyy satunnaisesti koulutustasoltaan HeB, 60cm omistaja/kasvattaja Sippe (VRL-13703) / Nuppulanharju i. Herra Harlekiini e. Punavälke Kelmi on hevonen, joka ottaa lunkisti joka tilanteessa. Se ei osaa stressata tai pelätä mitään, vaan ottaa jokaisen tilanteen vastaan korvaansa lotkauttamatta. Tämä Nuppulanharjun ensimmäinen kasvatti tulee toimeen kaikkien hevosten kanssa, ja on varsinainen äidinhalikultamussukka.
Hoitaessa Kelmi on kiltti ja helppo kuin mikä, ainakin suurimmaksi osaksi. Poika on perinyt isältään rasittavan tavan avata kaikki solmut joita löytää, ja tämän takia kaikki sen kanssa joskus käytössä olleet riimunnarut on yleensä näprätty lähes käyttökelvottomiksi. Kelmi on innokas työntekijä, ja on aina innokkaana ottamassa kuolaimet suuhunsa ja satulan selkään - ruuna tietää, että varustamisesta seuraa jotain mukavaa. Ratsastaessa Kelmi tuntuu vielä alkukäyntien aikana varsinaiselta juntilta, joka ei koko tunnin aikana tule tekemään yhtään mitään. Kun ohjia aletaan ottamaan käteen, muuttuu ruuna aivan eri hevoseksi. Sen askeleet muuttuvat lennokkaiksi ja matkaavoittaviksi, vaaleanrautias kaartaa kaulansa kaarelle ja etenee äärimmäisen kauniisti. Maastossa Kelmi on tarvittaessa rauhallinen, mutta kunnon revittelevien laukkapätkien koittaessa ruunan takajalkojen moottorit oikein käynnistyvät! Muiden hevosten kanssa laukatessa Kelmi voi kilpavietin takia painaa hieman ohjille, mutta on hallittavissa. |
Päiväkirja:
4.10.2016 Karkureissu, kirjoittanut omistaja
"Mikä hitto tuolla ulkona nyt taas on?" mumisin unenpöpperöisenä sängyssä, kun kuulin ulkoa epäilyttävästi kavioiden töminää muistuttavaa ääntä kello kahdelta aamuyöstä. Raahauduin ikkunalle yöpaitasillani, ja tähyilin äänien aiheuttajaa. Kaikki pihan liiketunnistimella toimivat valot olivat räpsähtäneet päälle, ja ulkoa kuulin laumanvartijamme Röllin möreät haukahdukset. Mitenhän sekin on pihalle päässyt, ehdin ajatella ennen kuin kuulin taas voimistuvan töminän. Perhana! Tallin kulman takaa juoksivat yhtenä laumana pikavilkaisulla ainakin Daami, Mopo, Kelmi, Vekla, Milla ja Salma. Hevoset laukkasivat kontrolloimattomasti ympäri pihaa, ennen kuin joukkoa johtava Daami hiljensi käyntiin ja lähti tohkeissaan puhisten reipasta käyntiä tutkimaan pihaa muiden seuratessa perässä. "Tuukka, äkkiä ylös pihattolaiset on karannu!" huudahdin vielä kaksi sekuntia sitten tyytyväisenä nukkuneelle miehelle, alkaessani itse vetää lähimpänä käteen osuvia vaatteita ylleni. Tuukka teki samoin, ja itse lähdin herättämään muita. Sylvi saisi nukkua rauhassa, mutta Sonjan kävin kiskomassa hereille. Alhaalla huomasin, että Rölli oli ilmeisesti hevosten ääniin havahtuneena lähtenyt omatoimisesti ulos tarkistamaan tilannetta - ovet olivat auki pihalle asti, itse koiran louskuttaessa hevosille talon edessä. Sonja ja Tuukka olivat jo ehtineet alakertaan, ja joukkomme lähti hölkkäämään kohti tallia. "Ottakaa kauraa ja riimuja, otetaan ekaks nyt nää pihalla ryntäilevät kii ja viiään talliin, sit etitään vielä ne muut pihatossa olleet jotka ei näyttäny tossa samassa lössissä olevan", annoin pikaisen ohjeistuksen.
Ensimmäiseksi saatiin kiinni Mopo, joka ruualle persona issikkana antautui lähes heti. Sonja lähti viemään sitä talliin, samalla kun Tuukka ja minä metsästimme loppuja karkulaisia. Seuraavaksi antautui Kelmi, ja sitä kohti tallia taluttaessani nappasin vielä viereen ihmettelemään tulleen Veklan otsatukasta kiinni. Kolme napattu, kolme karkuteillä siis. Ulos palatessani talutti Tuukka voitonriemuisena Millaa, Sonja näytti kauempana maanittelevan Salmaa luokseen. Daami katseli epäluuloisen näköisenä turvallisen välimatkan päästä - ovela johtajatamma ei todennäköisesti hevillä kiinni antaisi kun oli kerran vapauden hurmaan päässyt. Lähestyin tammaa kiemurrellen ja kaurakippoa rapistellen, samalla viheltelin herättääkseni Daamin huomion. Kun olin noin puolen metrin päässä, heitin narun äkkiä tamman kaulalle ja pidin tiukasti kiinni kantapäät maahan upotettuina, vaikka Daami yritti ensin päästä karkuun. Sitten tamma näytti luovuttavan, ja sujautin riimun nopeasti sen päähän. Turpa kaurakippoon upotettuna se seurasi minua talliin, jonne miltei heti jälkeemme ravasi Salma - tammalle oli tullut hätä kaikkien muiden hävitessä pihamaalta.
"Nyt ois sit vielä Välke ja Miro", huokaisin. Kuin sanattomasta sopimuksesta lähdimme ulos - Sonja lähti tarkastamaan pihattoa, Tuukka tarkistaisi kentän ja maneesin ympäristön, itse suuntasin aluksi kiertämään tallin ja ladon. Ladon suuri liukuovi oli ollut auki, joten jompikumpi hevosista saattaisi hyvinkin olla siellä rouskuttamassa heiniä. Varsinkin Välke oli karatessaan hyvin järkevä - se ei lähtenyt touhottamaan turhia, vaan juoksi oikopäätä sinne, mistä löytyisi jotain syötävää - tässä tapauksessa todennäköisesti latoon. Ja siellähän se todella tälläkin kertaa oli. Välke rouskutti rauhallisena heiniä paaleista, kun pujotin riimun sen korvien yli. Halasin viisasta ja ihanaa tammaa, ja talutin sen suoraan sisälle talliin sieltä latoon johtavasta ovesta. Suljettuani Välkkeen oven olin lähdössä takaisin ulos etsimään vielä Miroa, mutta ovella pysähdyin. Pieni, tomera tyttömme Sylvi talutti katuvaisen näköistä ponia otsatukasta sisälle, Sonjan ja Tuukan kävellessä takana. "Mää heräsin teiän ääniin ja halusin tulla kanssa pihalle!" Sylvi selitti minulle tohkeissaan. "Huomasin Milon tossa talon vieressä ku se söi omppuja maasta ja otin sen kiinni!" lapsi selitti ylpeän näköisenä. "Hyvä että sait ponis kiinni, tuohan se nyt tänne sisälle ja vie karsinaa", sanoin Sylville. Hymyilin Tuukalle, joka vaivihkaa vino hymy kasvoillaan sanoi minulle: "Saatettiin me sitä ehkä pikkasen tossa ponin pyydystyksessä auttaa".
Pihattoa tutkiessamme kävi ilmi, että ilmeisesti jonkin säikäyttämänä hevoset olivat tulleet aidasta läpi. Ne olivat kohdistaneet pakonsa porttiin - varmaan ajattelivat, että tästähän sitä yleensäkin tullaan pois. No, aitaus korjaantuisi uudella tolpalla ja parilla ehjällä kädensijalla, eli viimeistään seuraavana päivänä. No, tärkeintä ettei pihaton asukeille sattunut mitään karkureissun aikana!
"Mikä hitto tuolla ulkona nyt taas on?" mumisin unenpöpperöisenä sängyssä, kun kuulin ulkoa epäilyttävästi kavioiden töminää muistuttavaa ääntä kello kahdelta aamuyöstä. Raahauduin ikkunalle yöpaitasillani, ja tähyilin äänien aiheuttajaa. Kaikki pihan liiketunnistimella toimivat valot olivat räpsähtäneet päälle, ja ulkoa kuulin laumanvartijamme Röllin möreät haukahdukset. Mitenhän sekin on pihalle päässyt, ehdin ajatella ennen kuin kuulin taas voimistuvan töminän. Perhana! Tallin kulman takaa juoksivat yhtenä laumana pikavilkaisulla ainakin Daami, Mopo, Kelmi, Vekla, Milla ja Salma. Hevoset laukkasivat kontrolloimattomasti ympäri pihaa, ennen kuin joukkoa johtava Daami hiljensi käyntiin ja lähti tohkeissaan puhisten reipasta käyntiä tutkimaan pihaa muiden seuratessa perässä. "Tuukka, äkkiä ylös pihattolaiset on karannu!" huudahdin vielä kaksi sekuntia sitten tyytyväisenä nukkuneelle miehelle, alkaessani itse vetää lähimpänä käteen osuvia vaatteita ylleni. Tuukka teki samoin, ja itse lähdin herättämään muita. Sylvi saisi nukkua rauhassa, mutta Sonjan kävin kiskomassa hereille. Alhaalla huomasin, että Rölli oli ilmeisesti hevosten ääniin havahtuneena lähtenyt omatoimisesti ulos tarkistamaan tilannetta - ovet olivat auki pihalle asti, itse koiran louskuttaessa hevosille talon edessä. Sonja ja Tuukka olivat jo ehtineet alakertaan, ja joukkomme lähti hölkkäämään kohti tallia. "Ottakaa kauraa ja riimuja, otetaan ekaks nyt nää pihalla ryntäilevät kii ja viiään talliin, sit etitään vielä ne muut pihatossa olleet jotka ei näyttäny tossa samassa lössissä olevan", annoin pikaisen ohjeistuksen.
Ensimmäiseksi saatiin kiinni Mopo, joka ruualle persona issikkana antautui lähes heti. Sonja lähti viemään sitä talliin, samalla kun Tuukka ja minä metsästimme loppuja karkulaisia. Seuraavaksi antautui Kelmi, ja sitä kohti tallia taluttaessani nappasin vielä viereen ihmettelemään tulleen Veklan otsatukasta kiinni. Kolme napattu, kolme karkuteillä siis. Ulos palatessani talutti Tuukka voitonriemuisena Millaa, Sonja näytti kauempana maanittelevan Salmaa luokseen. Daami katseli epäluuloisen näköisenä turvallisen välimatkan päästä - ovela johtajatamma ei todennäköisesti hevillä kiinni antaisi kun oli kerran vapauden hurmaan päässyt. Lähestyin tammaa kiemurrellen ja kaurakippoa rapistellen, samalla viheltelin herättääkseni Daamin huomion. Kun olin noin puolen metrin päässä, heitin narun äkkiä tamman kaulalle ja pidin tiukasti kiinni kantapäät maahan upotettuina, vaikka Daami yritti ensin päästä karkuun. Sitten tamma näytti luovuttavan, ja sujautin riimun nopeasti sen päähän. Turpa kaurakippoon upotettuna se seurasi minua talliin, jonne miltei heti jälkeemme ravasi Salma - tammalle oli tullut hätä kaikkien muiden hävitessä pihamaalta.
"Nyt ois sit vielä Välke ja Miro", huokaisin. Kuin sanattomasta sopimuksesta lähdimme ulos - Sonja lähti tarkastamaan pihattoa, Tuukka tarkistaisi kentän ja maneesin ympäristön, itse suuntasin aluksi kiertämään tallin ja ladon. Ladon suuri liukuovi oli ollut auki, joten jompikumpi hevosista saattaisi hyvinkin olla siellä rouskuttamassa heiniä. Varsinkin Välke oli karatessaan hyvin järkevä - se ei lähtenyt touhottamaan turhia, vaan juoksi oikopäätä sinne, mistä löytyisi jotain syötävää - tässä tapauksessa todennäköisesti latoon. Ja siellähän se todella tälläkin kertaa oli. Välke rouskutti rauhallisena heiniä paaleista, kun pujotin riimun sen korvien yli. Halasin viisasta ja ihanaa tammaa, ja talutin sen suoraan sisälle talliin sieltä latoon johtavasta ovesta. Suljettuani Välkkeen oven olin lähdössä takaisin ulos etsimään vielä Miroa, mutta ovella pysähdyin. Pieni, tomera tyttömme Sylvi talutti katuvaisen näköistä ponia otsatukasta sisälle, Sonjan ja Tuukan kävellessä takana. "Mää heräsin teiän ääniin ja halusin tulla kanssa pihalle!" Sylvi selitti minulle tohkeissaan. "Huomasin Milon tossa talon vieressä ku se söi omppuja maasta ja otin sen kiinni!" lapsi selitti ylpeän näköisenä. "Hyvä että sait ponis kiinni, tuohan se nyt tänne sisälle ja vie karsinaa", sanoin Sylville. Hymyilin Tuukalle, joka vaivihkaa vino hymy kasvoillaan sanoi minulle: "Saatettiin me sitä ehkä pikkasen tossa ponin pyydystyksessä auttaa".
Pihattoa tutkiessamme kävi ilmi, että ilmeisesti jonkin säikäyttämänä hevoset olivat tulleet aidasta läpi. Ne olivat kohdistaneet pakonsa porttiin - varmaan ajattelivat, että tästähän sitä yleensäkin tullaan pois. No, aitaus korjaantuisi uudella tolpalla ja parilla ehjällä kädensijalla, eli viimeistään seuraavana päivänä. No, tärkeintä ettei pihaton asukeille sattunut mitään karkureissun aikana!
13. maaliskuuta 2016, tarinakilpailut Katriinan tallilla
tehtävänanto: Huomaat edellisenä iltana kilpailukutsusta, että 100cm luokassa ratsastajan tulee olla alle 10-vuotias. Liekö Katriina halunnut hieman pientä extraa työhönsä vai sattuikohan tuomarilta ihan vain tahaton moka kutsuun (jälleen kerran). Löydätkö sopivan vai vähän epäsopivamman kuskin kilpahevosellesi viime tingassa? Saatko pelätä silmät päästäsi radan aikana vai yllättääkö naapurin serkun tenava hevoskuiskaajataidoillaan?
"Voi herranjumala, tää ei pääty hyvin.." mumisin katsomon puolella katsoessani 8-vuotiasta tytärtäni Kelmi-suokin selässä. Edellisenä iltana olin kokenut pahoja kauhunväristyksiä huomatessani, että metrin luokassa ratsastajan täytyikin olla alle kymmenen vanha. Ja yllätys yllätys, pieni heppatyttö Sylvi oli heti hypännyt ylös tuolista ainoana vapaaehtoisena. Olihan tyttö toki ratsastanut Kelmillä kotona - joskaan ei kovin usein, ja shetlanninponillamme hän oli päässyt jo hyppäämisen makuun. Mutta Kelmi oli nelisenkymmentä senttiä shettistä korkeampi, ja kieltämättä hiukan vauhdikkaampikin. Kykenin lohduttautumaan vain sillä, että Kelmillä oli hyvä hyppytyyli ja se ei kuumunut radoilla.
"Sylvi Keloranta ja Kelmiäinen NUP, olkaa hyvät" kaiuttimista kajahti niin tyttären kuin hevosenkin nimet. Kynsiäni pureskellen seurasin, kuinka Sylvi ratsasti Kelmillä ison ympyrän ja siirtyi ravin kautta laukkaan. Lapsi pomppi varsinkin aluksi hevosen selässä, mutta näytti huomaavan satulan edessä olevan kauhukahvan, josta hän nappasi kiinni. Ensimmäinen este oli tavallinen pysty. Kelmi laukkasi rauhallisesti, ja Sylvi otti hypyssä kiinni hevosen paksusta harjasta. Alastulossa tyttö horjahti hieman, mutta korjasi tilanteen nopeasti. Seuraavatkin esteet sujuivat hienosti, mutta sitten tuli sarjan vuoro. Ensimmäisen osan Kelmi hyppäsi ongelmitta, mutta alkoi sitten epäröidä laskien raville. Yleisö huokaisi pettyneenä, mutta yhtäkkiä Sylvi kajautti pohkeensa vasten hevosen kylkiä ja rääkäisi "JÄPJÄP HYPPÄÄ!". Virnistin - tyttö oli vissiin ottanut mallia minusta, sillä toisinaan saatoin itsekin karjaista ratsulle jos tunsin, että se epäröi ennen estettä. Käsky laittoi Kelmiin vauhtia, ja ruuna hyppäsi sarjan viimeisenkin osan - tosin ravista ja hieman mielenkiintoisen näköisellä tyylillä. Sylvi pysyi selässä, ja viimeisen esteen jälkeen ratsukko viiletti maaliin. "Sylvi Keloranta ja Kelmiäinen NUP, 8 virhepistettä." kuulutettiin. Hölkkäsin heitä vastaan ja autoin lapsen alas hevosen selästä. "Sehän meni tosi hienosti!", hihkaisin Sylville, joka hymyili kuin Hangon keksi. Olin tytöstä ylpeä - olihan hän juuri hypännyt ensimmäisissä kunnon kilpailuissaan ja vieläpä puoli metriä tavallista ratsuaan suuremmalla hevosella!
tehtävänanto: Huomaat edellisenä iltana kilpailukutsusta, että 100cm luokassa ratsastajan tulee olla alle 10-vuotias. Liekö Katriina halunnut hieman pientä extraa työhönsä vai sattuikohan tuomarilta ihan vain tahaton moka kutsuun (jälleen kerran). Löydätkö sopivan vai vähän epäsopivamman kuskin kilpahevosellesi viime tingassa? Saatko pelätä silmät päästäsi radan aikana vai yllättääkö naapurin serkun tenava hevoskuiskaajataidoillaan?
"Voi herranjumala, tää ei pääty hyvin.." mumisin katsomon puolella katsoessani 8-vuotiasta tytärtäni Kelmi-suokin selässä. Edellisenä iltana olin kokenut pahoja kauhunväristyksiä huomatessani, että metrin luokassa ratsastajan täytyikin olla alle kymmenen vanha. Ja yllätys yllätys, pieni heppatyttö Sylvi oli heti hypännyt ylös tuolista ainoana vapaaehtoisena. Olihan tyttö toki ratsastanut Kelmillä kotona - joskaan ei kovin usein, ja shetlanninponillamme hän oli päässyt jo hyppäämisen makuun. Mutta Kelmi oli nelisenkymmentä senttiä shettistä korkeampi, ja kieltämättä hiukan vauhdikkaampikin. Kykenin lohduttautumaan vain sillä, että Kelmillä oli hyvä hyppytyyli ja se ei kuumunut radoilla.
"Sylvi Keloranta ja Kelmiäinen NUP, olkaa hyvät" kaiuttimista kajahti niin tyttären kuin hevosenkin nimet. Kynsiäni pureskellen seurasin, kuinka Sylvi ratsasti Kelmillä ison ympyrän ja siirtyi ravin kautta laukkaan. Lapsi pomppi varsinkin aluksi hevosen selässä, mutta näytti huomaavan satulan edessä olevan kauhukahvan, josta hän nappasi kiinni. Ensimmäinen este oli tavallinen pysty. Kelmi laukkasi rauhallisesti, ja Sylvi otti hypyssä kiinni hevosen paksusta harjasta. Alastulossa tyttö horjahti hieman, mutta korjasi tilanteen nopeasti. Seuraavatkin esteet sujuivat hienosti, mutta sitten tuli sarjan vuoro. Ensimmäisen osan Kelmi hyppäsi ongelmitta, mutta alkoi sitten epäröidä laskien raville. Yleisö huokaisi pettyneenä, mutta yhtäkkiä Sylvi kajautti pohkeensa vasten hevosen kylkiä ja rääkäisi "JÄPJÄP HYPPÄÄ!". Virnistin - tyttö oli vissiin ottanut mallia minusta, sillä toisinaan saatoin itsekin karjaista ratsulle jos tunsin, että se epäröi ennen estettä. Käsky laittoi Kelmiin vauhtia, ja ruuna hyppäsi sarjan viimeisenkin osan - tosin ravista ja hieman mielenkiintoisen näköisellä tyylillä. Sylvi pysyi selässä, ja viimeisen esteen jälkeen ratsukko viiletti maaliin. "Sylvi Keloranta ja Kelmiäinen NUP, 8 virhepistettä." kuulutettiin. Hölkkäsin heitä vastaan ja autoin lapsen alas hevosen selästä. "Sehän meni tosi hienosti!", hihkaisin Sylville, joka hymyili kuin Hangon keksi. Olin tytöstä ylpeä - olihan hän juuri hypännyt ensimmäisissä kunnon kilpailuissaan ja vieläpä puoli metriä tavallista ratsuaan suuremmalla hevosella!
12. lokakuuta 2014 Kouluvalmennus, valmentaja Pandero
Sippe alkuverrytteli jo Kelmiä kun saavuin paikalle. Katselin hetken sivusta ratsukon menoa ja kehotin ratsastajaa tekemään muutamia siirtymisiä, jotta ori ottaisi takajalkojaan vielä vähän paremmin mukaan. Siirtymisissä ylöspäin vaadin erityistä keskittymistä siihen, että ensimmäinen askel on selvästi eteen. Käyntiin siirtymiset olivat aluksi hieman liian hitaita, Kelmi näytti vetävän ohjista vastaan. Tässä ratkaisuksi löysimme suuren ravin ennen siirtymistä, ja siirtymisessä täytyy olla todella vahva keskivartalo ja paino kunnolla satulassa. Kelmi alkoi hienosti kokoamaan itseään paremmin, joten otimme mukaan laukkaa. Laukassa tehtävänä oli tehdä paljon nostoja, ja niissä vahtia ettei ori pääse vetämään itseään pitkäksi. Lopputulos oli todella hyviä, nostot olivat täsmällisiä ja laukan laatu parani kokonaisuudessaan huomattavasti. Lopuksi teimme siirtymisiä pohkeenväistössä, eli väistätettiin Kelmiä diagonaalilla, jonka keskellä siirtyminen hetkeksi käyntiin ja takaisin raviin. Muutaman toiston jälkeen Kelmi suoritti tehtävän hyvin, väistö säilyi ja hevonen pysyi kasassa. Tähän oli hyvä lopettaa ja ratsukko sai tehdä itsenäisen loppuverryttelyn.
Sippe alkuverrytteli jo Kelmiä kun saavuin paikalle. Katselin hetken sivusta ratsukon menoa ja kehotin ratsastajaa tekemään muutamia siirtymisiä, jotta ori ottaisi takajalkojaan vielä vähän paremmin mukaan. Siirtymisissä ylöspäin vaadin erityistä keskittymistä siihen, että ensimmäinen askel on selvästi eteen. Käyntiin siirtymiset olivat aluksi hieman liian hitaita, Kelmi näytti vetävän ohjista vastaan. Tässä ratkaisuksi löysimme suuren ravin ennen siirtymistä, ja siirtymisessä täytyy olla todella vahva keskivartalo ja paino kunnolla satulassa. Kelmi alkoi hienosti kokoamaan itseään paremmin, joten otimme mukaan laukkaa. Laukassa tehtävänä oli tehdä paljon nostoja, ja niissä vahtia ettei ori pääse vetämään itseään pitkäksi. Lopputulos oli todella hyviä, nostot olivat täsmällisiä ja laukan laatu parani kokonaisuudessaan huomattavasti. Lopuksi teimme siirtymisiä pohkeenväistössä, eli väistätettiin Kelmiä diagonaalilla, jonka keskellä siirtyminen hetkeksi käyntiin ja takaisin raviin. Muutaman toiston jälkeen Kelmi suoritti tehtävän hyvin, väistö säilyi ja hevonen pysyi kasassa. Tähän oli hyvä lopettaa ja ratsukko sai tehdä itsenäisen loppuverryttelyn.
9. lokakuuta 2014, Kouluratsastustunti
Kävelen Kelmin kanssa kentälle muiden ratsukoiden kanssa. Olemme ilmoittautuneet koulutunnille, ja toivon yhteistyömme syventyvän tänään entisestään. Opettajanamme toimii lähitallimme tilallinen Elina. Heti alkukäyntien aikana hän neuvoo meitä kaikkia istumaan ryhdikkäinä ja tekemään paljon ympyröitä sekä pysähdyksiä. Ottaessamme ohjat tuntumalle, alamme tehdä jokaisen pitkän sivun alusta pohkeenväistöjä kohti maneesin keskiosaa. Kun väistö on edennyt käynnissä keskelle saakka, siirrytään suoralla linjalla uralle, harjoitusravissa. Kelmin ravissa on aluksi hieman vaikea istua, mutta muutaman toiston ja Elinan neuvojen jälkeen istun satulassa ravipätkienkin ajan tukevasti. Seuraavana vuorossa on vastalaukkaa kiemurauralla. Tämän jutun Kelmi jo osaakin, ja tänään vain hiomme sen taitoja. Nostan laukan lyhyen sivun keskeltä, ja painan kokoajan sisemmällä jalallani kevyesti, jottei ruuna rikkoisi myötälaukalle. Viimeisessä kaarteessa niin kuitenkin tapahtuu, ja tajuan syyksi päästäneeni ruunan liian löysäksi, ja irrottaneeni sisäjalkani kokonaan. Seuraavalla toistolla keskityn pitämään Kelmin paketissa ja sisäjalkani kiinni, ja tehtävä sujuu jo paljon onnistuneemmin. Tunnin lopulla, loppuverryttelyjen aikana Elina antaa jokaiselle ratsastajalle palautteen tunnista. Hänen mukaansa Kelmi on kapasiteetikas nuori, mutta meidän täytyisi yrittää hioa erityisesti sen asettumista sisälle laukassa. Toinen kotiläksy oli saada ravin askellusta pontevammaksi ja terävämmäksi.
Kävelen Kelmin kanssa kentälle muiden ratsukoiden kanssa. Olemme ilmoittautuneet koulutunnille, ja toivon yhteistyömme syventyvän tänään entisestään. Opettajanamme toimii lähitallimme tilallinen Elina. Heti alkukäyntien aikana hän neuvoo meitä kaikkia istumaan ryhdikkäinä ja tekemään paljon ympyröitä sekä pysähdyksiä. Ottaessamme ohjat tuntumalle, alamme tehdä jokaisen pitkän sivun alusta pohkeenväistöjä kohti maneesin keskiosaa. Kun väistö on edennyt käynnissä keskelle saakka, siirrytään suoralla linjalla uralle, harjoitusravissa. Kelmin ravissa on aluksi hieman vaikea istua, mutta muutaman toiston ja Elinan neuvojen jälkeen istun satulassa ravipätkienkin ajan tukevasti. Seuraavana vuorossa on vastalaukkaa kiemurauralla. Tämän jutun Kelmi jo osaakin, ja tänään vain hiomme sen taitoja. Nostan laukan lyhyen sivun keskeltä, ja painan kokoajan sisemmällä jalallani kevyesti, jottei ruuna rikkoisi myötälaukalle. Viimeisessä kaarteessa niin kuitenkin tapahtuu, ja tajuan syyksi päästäneeni ruunan liian löysäksi, ja irrottaneeni sisäjalkani kokonaan. Seuraavalla toistolla keskityn pitämään Kelmin paketissa ja sisäjalkani kiinni, ja tehtävä sujuu jo paljon onnistuneemmin. Tunnin lopulla, loppuverryttelyjen aikana Elina antaa jokaiselle ratsastajalle palautteen tunnista. Hänen mukaansa Kelmi on kapasiteetikas nuori, mutta meidän täytyisi yrittää hioa erityisesti sen asettumista sisälle laukassa. Toinen kotiläksy oli saada ravin askellusta pontevammaksi ja terävämmäksi.