|
2 Star Prospect, kantakirjakelpoinen
Nupun Louhikutsumanimeltään "Louhi"
Suomenhevostamma vaaleanruunikko, 152cm rekisterinumero: VH22-018-0601 syntynyt 09.08.2022 Suomessa 8-vuotias (3-vuotias 12.08.2022) koulupainotus, Helppo A kasvattaja Nuppulanharjun Tila omistaa Sylvi Keloranta (VRL-13703) / Nuppulanharju 08/2022 Rate My Horse - ensiarvostelu. Tuloksena 2 Star Prospect, pistein 837/1900p.
|
Louhin kuvat © kuvaaja ei halua nimeään mainittavan,
piirrokset © tallin omaisuutta, ratsastuskuva © Pikselit Huomaathan, että Nupun Louhi on virtuaalihevonen! |
|
Nupun Louhia nimetessäni rikoin hieman omaa periaatettani, jonka mukaan varsan nimen tulee olla linjassa emän tai isän nimeen sen mukaan, onko kyseessä tamma- vai orivarsa. Louhi vain näytti pienestä pitäen niin totaalisesti juuri Louhilta, että eihän sille mitään muutakaan nimeä voinut antaa! Louhi on energinen ja iloinen hevonen, jonka kanssa ei tule tylsää päivää.
Louhi on meidän lauman Touhu-Iita. Hoitaessa se haluaa levitellä harjakassin sisällön lattialle, kaataa vesiämpärit ja hypeltää hoitajan vaatteita turvallaan. Tarhaa siivotessasi voit olla varma, että Louhi on kohta selkäsi takana ja tulee tuuppimaan kottikärryjä. Kerran pihatolla tamma pelasi niin antaumuksella narulla seinälle virikkeeksi kiinnitetyn, nameilla täytetyn vanhan mehukattipurkin kanssa, että muut hevoset olivat purkin kolinasta aivan kauhuissaan! Louhilla pitää aina olla jotain tekemistä, ja siksi aktiivipihatossa asuminen onkin varmasti sopinut sille erityisen hyvin - karsinassa tällainen puuhastelija tylsistyisi varmaan kuoliaaksi. Myös naksutinkoulutuksesta Louhi tykkää, ja on sen saralla yksi osaavimmista hevosistamme. Louhi lukee ihmisen elekieltä hyvin maastakäsin, ja sen kanssa on tehty paljon töitä vapaana. Tamma osaa mm. "irtojuoksutuksen" ympyrällä kaikissa askellajeissa, vapaana.
Louhin toinen silmä on suurimmaksi osaksi sokea varsana sattuneen tapaturman vuoksi, ja tämän vuoksi tamman kanssa täytyy olla hieman tavallista tarkempi. Sille pitää muistaa jutella erityisesti sokealla puolella touhutessa sekä takaa kiertäessä. Erityisesti takaa tulevia yllättäviä liikkeitä Louhi selvästi arastelee hieman enemmän kuin muut hevoset. Tämän vuoksi sen häntään sidotaan kaikenlaisissa kissanristiäisissä punainen nauha - Louhi ei suinkaan potki tai muuten uhittele toisille hevosille, punainen nauha vain muistuttaa kaikkia pitämään tammaan hieman etäisyyttä, jotta yllättäviä säikähtämistilanteita ei syntyisi. Ratsuna Louhi on hyvin miellyttävä ja yritteliäs. Se on sporttisen mallinen, ja sillä on luonnostaan melko hyvä kokoamiskyky. Tammalla on kolme laadukasta askellajia ja se on koulutettu tehtäväänsä huolella. Kentällä ratsastaessa täytyy vain muistaa, että Louhi kaipaa paljon tekemistä, jos ei halua sen improvisoivan omiaan. Maastossa Louhi on emänsä tapaan varma ja mukava hevonen. Ainoastaan takaa lähestyvät ajoneuvot ovat joskus aiheuttaneet siinä pientä jännittymistä varmaankin juuri näkökentän rajallisuuden vuoksi, mutta muuten tamma on varsin näppärä maastoilija. Uimisesta Louhi ei liiemmin pidä, korkeintaan kastaa rannassa hieman kavioitaan. Metsätöihin Louhia ei ole käytetty, sillä siellä toimitaan ison osan ajasta juurikin hevosen takana, emmekä ole halunneet asettaa hevosta sille liian vaikeaan tilanteeseen.
|
Sukutaulu
Sukulaisten saavutukset merkitty toiseen polveen asti!
|
|
isälinja: R.K. Rosteri - Rökin Tarinapoika - Eräpolun Rokkipoika (3) emälinja: Välähdyksen Kamomilla - Taika-Kukka - Taika-Tyttö (3)
Jälkeläiset:
Louhi ei vielä ole käytettävissä jalostukseen.
KilpailukalenteriLouhi kilpailee porrastetuissa kilpailuissa, ajan tasalla olevat ominaisuuspisteet löydät hevosen VH-profiilista.
|
Näyttelykalenteri31.08.2022 erikois NJ-näyttelyt, sijoitus 11/12, irtoSERT
17.09.2022 VSN-näyttelyt, sijoitus 2/12 Show Winner |
|
Louhin varusteita:Vaikka tallimme hevoset käyttävät useita varusteita ristiin eikä niillä suurimmaksi osaksi ole tarkalleen hevoskohtaisia varusteita, olemme koonneet tähän joitakin hevosella aktiivisesti käytettäviä varusteita.
Louhilla on vihreä nailonriimu, jota käytetään useimmissa hoitotilanteissa tai kun hevonen sidotaan kiinni. Niin ikään metsänvihreää naruriimua käytetään monesti esimerkiksi maastokävelyillä, tai välillä ratsastaessa. Louhilla käytetään pääsääntöisesti kaksia suitsia, yksinkertaisia yhden hihnan kuolainsuitsia sekä kapsonia, jossa kuolaimet ovat irrotettavat. Louhin oma satula on musta, kultaisin yksityiskohdin varustettu koulusatula, johon kuuluu vielä pehmeät jalustinhihnat sekä turvajalustimet. Louhin kanssa käytetään usein, erityisesti maastoillessa, myös vaaleanruskeaa ja tukevaa lännensatulaa. Satulahuopana Louhin käytössä on useimmiten vihreä Natural Vegvísir-huopa, jonka kerrotaan näyttävän kantajalleen tietä silloinkin, kun tämä meinaa olla eksyksissä. |
Päiväkirja
28.10.2022 Tuotoskilpailut Baffner Estatessa
Tuotosluokan haaste: pöllö, punertava, yllätys
Tuotosluokan haaste: pöllö, punertava, yllätys
16.09.2022 Ohjasajoa +200 sanaa, kirjoittanut omistaja
Louhin ja muutaman muun tallin hevosen kanssa olisi tänään vuorossa ohjasajoa. Virittelin yhdessä Meerin ja Irenen kanssa maneesiin tarkkuusradan, johon kuului muun muassa pujottelua, kääntymisharjoituksia, sekä muutamia puomitehtäviä. Tarkoituksena oli, että minä ottaisin ajettavaksi Louhin ja Meeri Vapun. Irene sen sijaan saisi ottaa narussa maneesiin mukaan Lyyli-varsan, joka pääsisi vanhempien tammojen kanssa tutustelemaan tehtäviin ja harjoittelemaan ihmisen kanssa toimimista erilaisissa tilanteissa.
Maneesissa oli positiivinen tunnelma, kun aloittelimme hevosten kanssa. Vappu näytti kulkevan Meerin kanssa hienosti ja Irenekin pärjäsi hyvin pikku-Lyylin kanssa, joten saatoin rauhassa keskittyä Louhin kanssa puuhaamiseen. Louhi kulki ohjien välissä rentona kuolainta mutustellen, kun ohjailin sitä mahdollisimman eleettömästi tehtävien läpi. Vaikka Louhi on monissa tilanteissa keskivertohevosta arempi mitä tulee sen takana oleviin ärsykkeisiin, ohjasajossa se on aina ollut hyvä. Toisaalta yritänkin ohjasajaessa itse usein olla hevoseen katsottuna ennemminkin takaviistossa kuin suoraan eläimen takana, joten ehkä tämä helpottaa asiaa. Louhi pärskähteli tyytyväisenä käynnissä ja ravissa, ja lopuksi ajattelin vielä pyytää siltä pätkän laukkaa. Louhi nosti laukan kauniisti ääniavusta, ja laukkasi isolla ympyrällä letkeästi pää alhaalla. Ohjia ja omaa sijaintiani säätelemällä saatoin itse vain kävellä kokoajan, ja näin pitää tuntuman Louhin suuhun tasaisempana - mukana juostessani käteni lähtisivät väkisinkin vähän vatkaamaan liikkeen mukana, ja se taas olisi varmasti hevoselle epämiellyttävää.
Molempiin suuntiin laukattuamme hidastin hionneen Louhin käyntiin, ja keräiltyäni ohjat kasaan kävelin rapsuttamaan hevosta korvien takaa. Tamma hamusi käsivarttani tyytyväisenä, kun kihnutin sen jo hieman syksyisen pörröistä turkkia kankeilla sormillani. On mulla ihana hevonen!
10.9.2022 Kilpailut +50 sanaa, kirjoittanut omistaja
Tänään olimme Louhin kanssa kisailemassa Vanillabournessa Helppo A-tasoisessa kouluratsastusluokassa. Louhi oli kisapaikalla mukavan rento ja rauhallinen, ja se näkyi myös kisasuorituksessa. Prosentteja kertyi huikeat 71,246, mikä on kirkkaasti meidän ennätyksemme kouluradoilta. Luokka oli todella kovatasoinen, ja suorituksemme riitti kuudenteen sijaan. Louhi on ehdottomasti porkkanansa ansainnut! Ohessa kuva Louhista hienon ruusukkeensa kanssa.
Tänään olimme Louhin kanssa kisailemassa Vanillabournessa Helppo A-tasoisessa kouluratsastusluokassa. Louhi oli kisapaikalla mukavan rento ja rauhallinen, ja se näkyi myös kisasuorituksessa. Prosentteja kertyi huikeat 71,246, mikä on kirkkaasti meidän ennätyksemme kouluradoilta. Luokka oli todella kovatasoinen, ja suorituksemme riitti kuudenteen sijaan. Louhi on ehdottomasti porkkanansa ansainnut! Ohessa kuva Louhista hienon ruusukkeensa kanssa.
01.09.2022 Aamu kilpailuissa +100 sanaa, kirjoittanut omistaja
Syyskuinen aamu valkeni sumuisena. Muutamat linnut visersivät puissa, kun aamu-usva kulki kisapaikan ratsastuskenttien yli ja maalasi maiseman kauniin utuiseksi, piilottaen sen osin kokonaan näkyvistä. Olimme saapuneet kilpailupaikalle jo aikaisin aamulla, sillä Louhi starttaisi päivän ensimmäisessä luokassa, joka oli suunnattu nuorille hevosille. Louhi nyhti rauhassa ruohoa trailerin vieressä, kun tutkin kilpailuohjelmaa käsissäni. Olin jo kotona hoitanut hevosen pesemisen ja muun siistimisen, joten nyt edessä oli enää varustaminen. Sidoin Louhin trailerin kyljessä olevaan kiinnitysrenkaaseen, ja aloin hiljalleen satuloida sitä. Louhi sai nuuhkia varusteita ennen niiden pukemista, ja katseli rentona ympärilleen säädellessäni hihnoja ja remmejä.
Viimeisenä silauksena sidoin Louhin häntään vielä punaisen rusetin, jonka olin kotona unohtanut. Oli aika lähteä tallustelemaan verryttelykenttää kohti.
27.08.2022 Metsän kuningas +400 sanaa, kirjoittanut omistaja
Puin käytävällä seisovan Louhin päälle kirkkaanoranssin heijastinloimen ja kiinnitin sen huolellisesti. Olimme lähdössä metsälenkille, eikä maastossa ikinä voinut näkyä liian hyvin. Erityisesti nyt kun hirvenmetsästyskausi oli pian alkamassa, oli syytä olla varovainen varsinkin hevosen kanssa liikkuessa. Minulla oli päällä keltainen sadetakki, ja vedin sen ja turvaliivin päälle vielä huomiovärisen heijastinliivin. Louhi näperteli aikansa kuluksi seinällä roikkuvia riimunnaruja, kun sidoin vielä hiukseni ja kiinnitin kypärän leukahihnan.
Syyssateet olivat alkaneet, ja pihalla vihmoi nytkin hieman vettä. Talutin Louhin selkäännousukorokkeen viereen ja tarkistettuani satulavyön, nousin kyytiin. Louhi odotti nätisti paikoillaan kun korjailin vielä pitkän sadetakin helmat siististi jalkojeni suojaksi. Kun annoin luvan, tamma lähti liikkeelle korvat hörössä sateesta huolimatta. Suuntasimme ensin järvenrantapolulle, ja sieltä tarkoituksenamme oli kulkea pienen kiertoreitin kautta Rajamäen autiotilalle johtavalle tielle. Tilan toiselta puolelta pääsisi mukavia hiekkateitä pitkin kotiin, eikä tarvitsisi palata samaa tietä takaisin.
Muutaman kilometrin edettyämme havaitsin, että Louhi oli muuttunut jotenkin hieman piukeaksi. Hevonen ei ollut enää ihan niin rento kuin alkumatkasta, mutta ajattelin sen johtuvan vain tuulisesta ja sateisesta säästä. Juttelin hevoselle rauhoittavasti, kun nousimme Rajamäelle johtavaa hiekkatietä. Vanhan tilan piha oli autio kuten aina, kun sukelsimme pihapiirin ulkopuolella mukavan kuusikon katveeseen. Äkkiä Louhi löi kaikki jalkansa maahan ja pysähtyi kuin seinään, pää ylhäällä. Yllättävästä liikkeestä selvittyäni seurasin tamman katsetta ja yritin tarkentaa, mitä se oli kavahtanut. Äkkiä tuntui kuin kehoni läpi olisi kulkenut pieni sähköisku. Kuusien katveessa, noin viidenkymmenen metrin päässä, oli ruskea möhkäle. Se oli karhu, aivan yhtä jähmettyneenä kuin mekin. Ilmeisesti sateen vuoksi eläin ei ollut kuullut tuloamme, ja koska tuuli puhalsi karhun suunnalta, se ei ollut haistanutkaan meitä. Muutaman sekunnin me kaikki kolme tuijotimme toisiamme pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Sitten sain avattua suuni, ja aloin puhua Louhille hiljaa ja rauhoitellen. Käänsin sen hitaasti kotia kohti, ja vaikka tunsin tammani olevan kauhun vallassa, se ei yrittänyt lähteä juoksemaan. Louhi kääntyi liikkuen jäykästi kuin robotti, ja muutaman askeleen liikuttuaan sen askel alkoi selvästi kiihtyä. Käännyin katsomaan taaksepäin, ja näin että karhukin oli perääntynyt ja liikkui vastakkaiseen suuntaan yllättävän pehmeästi niin isoksi eläimeksi.
Pidin Louhin käynnissä Rajamäen pihalle ja vielä vähän ylikin, sillä en halunnut että karhu ottaisi mitään kipinää kuullessaan lähellä juoksevan saaliseläimen. Alamäen käveltyämme annoin steppaavan Louhin siirtyä hölkkään, ja ravasimme pois pelon joka oli jäänyt jäseniimme. Louhi ravasi ensin reippaammin, mutta rauhoittui vähitellen kun liikuimme pois päin sen pelon kohteesta. Viimeisen kilometrin ennen tallia se käveli jo suhteellisen normaalisti, joskin vieläkin aavistuksen jännittyneenä. Huh, kaikkea sitä! Karhun näkeminen niin läheltä tuntui nyt jo arvokkaalta kokemukselta, olihan kyseessä kiistattomasti metsiemme kuningas!
Puin käytävällä seisovan Louhin päälle kirkkaanoranssin heijastinloimen ja kiinnitin sen huolellisesti. Olimme lähdössä metsälenkille, eikä maastossa ikinä voinut näkyä liian hyvin. Erityisesti nyt kun hirvenmetsästyskausi oli pian alkamassa, oli syytä olla varovainen varsinkin hevosen kanssa liikkuessa. Minulla oli päällä keltainen sadetakki, ja vedin sen ja turvaliivin päälle vielä huomiovärisen heijastinliivin. Louhi näperteli aikansa kuluksi seinällä roikkuvia riimunnaruja, kun sidoin vielä hiukseni ja kiinnitin kypärän leukahihnan.
Syyssateet olivat alkaneet, ja pihalla vihmoi nytkin hieman vettä. Talutin Louhin selkäännousukorokkeen viereen ja tarkistettuani satulavyön, nousin kyytiin. Louhi odotti nätisti paikoillaan kun korjailin vielä pitkän sadetakin helmat siististi jalkojeni suojaksi. Kun annoin luvan, tamma lähti liikkeelle korvat hörössä sateesta huolimatta. Suuntasimme ensin järvenrantapolulle, ja sieltä tarkoituksenamme oli kulkea pienen kiertoreitin kautta Rajamäen autiotilalle johtavalle tielle. Tilan toiselta puolelta pääsisi mukavia hiekkateitä pitkin kotiin, eikä tarvitsisi palata samaa tietä takaisin.
Muutaman kilometrin edettyämme havaitsin, että Louhi oli muuttunut jotenkin hieman piukeaksi. Hevonen ei ollut enää ihan niin rento kuin alkumatkasta, mutta ajattelin sen johtuvan vain tuulisesta ja sateisesta säästä. Juttelin hevoselle rauhoittavasti, kun nousimme Rajamäelle johtavaa hiekkatietä. Vanhan tilan piha oli autio kuten aina, kun sukelsimme pihapiirin ulkopuolella mukavan kuusikon katveeseen. Äkkiä Louhi löi kaikki jalkansa maahan ja pysähtyi kuin seinään, pää ylhäällä. Yllättävästä liikkeestä selvittyäni seurasin tamman katsetta ja yritin tarkentaa, mitä se oli kavahtanut. Äkkiä tuntui kuin kehoni läpi olisi kulkenut pieni sähköisku. Kuusien katveessa, noin viidenkymmenen metrin päässä, oli ruskea möhkäle. Se oli karhu, aivan yhtä jähmettyneenä kuin mekin. Ilmeisesti sateen vuoksi eläin ei ollut kuullut tuloamme, ja koska tuuli puhalsi karhun suunnalta, se ei ollut haistanutkaan meitä. Muutaman sekunnin me kaikki kolme tuijotimme toisiamme pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Sitten sain avattua suuni, ja aloin puhua Louhille hiljaa ja rauhoitellen. Käänsin sen hitaasti kotia kohti, ja vaikka tunsin tammani olevan kauhun vallassa, se ei yrittänyt lähteä juoksemaan. Louhi kääntyi liikkuen jäykästi kuin robotti, ja muutaman askeleen liikuttuaan sen askel alkoi selvästi kiihtyä. Käännyin katsomaan taaksepäin, ja näin että karhukin oli perääntynyt ja liikkui vastakkaiseen suuntaan yllättävän pehmeästi niin isoksi eläimeksi.
Pidin Louhin käynnissä Rajamäen pihalle ja vielä vähän ylikin, sillä en halunnut että karhu ottaisi mitään kipinää kuullessaan lähellä juoksevan saaliseläimen. Alamäen käveltyämme annoin steppaavan Louhin siirtyä hölkkään, ja ravasimme pois pelon joka oli jäänyt jäseniimme. Louhi ravasi ensin reippaammin, mutta rauhoittui vähitellen kun liikuimme pois päin sen pelon kohteesta. Viimeisen kilometrin ennen tallia se käveli jo suhteellisen normaalisti, joskin vieläkin aavistuksen jännittyneenä. Huh, kaikkea sitä! Karhun näkeminen niin läheltä tuntui nyt jo arvokkaalta kokemukselta, olihan kyseessä kiistattomasti metsiemme kuningas!
24.08.2022 Voihan vattu! +200 sanaa, kirjoittanut omistaja
Kirosin käsivarsiani polttelevia nokkospuskia samalla, kun yritin raivata tietäni niiden lävitse Louhin ohjat toisessa kädessäni. Tammaa eivät nokkoset tuntuneet häiritsevän, päinvastoin - se napsi niitä tyytyväisenä suihinsa kulkiessaan rauhallisena perässäni läpi pusikoiden. Eikö sillä ole minkäänlaista tuntoaistia suussa? Oli tälle touhotukselle jokin syykin - olin nimittäin bongannut maastolenkillä aivan valtavat vadelma-apajat, joita ei kertakaikkiaan voinut ohittaa! Kaikeksi onneksi minulla oli tapana pitää aina syksyisin satulalaukuissa mukana paria pussukkaa ja rasiaa juuri tällaisia hetkiä varten. Pahaksi onneksi sen sijaan, noh - vadelmat olivat olleet hieman sivussa polulta, ja sen takia kärvistelin nyt käsivarret punaisina ehkä maailman ärhäköimpien nokkosten keskellä.
Onneksi Louhi oli minun kasvattamanani hevosena tottunut jos jonkinlaiseen sekoiluun, ja seisoi nytkin kiltisti vieressäni sillä aikaa, kun noukin rasian täyteen ihanan pulleita, kypsiä vadelmia. Muutama marja livahti kyllä suoraan suuhunikin, ja kokeeksi tarjosin Louhillekin pientä maistiaista. Tamma on tallissamme tunnettu hedelmien ja kaikenlaisten marjojen ystävä, mutta vadelmaa sekään ei ollut tainnut vielä maistaa. Louhi poimi vadelmat kämmeneltäni varovasti ja näytti ne syötyään siltä, että olisi voinut ottaa lisääkin. Virnistin, ja yritin epämääräisin käsimerkein näyttää Louhille, että se voisi syödä marjoja suoraan pensaasta. Ja kuinka ollakaan - Louhi astui kiinnostuneen näköisenä lähemmäs ja alkoi tehdä selvää vadelmapensaasta. Hah, marjastin yhdessä hevosen kanssa! Kuka olisi uskonut.
Kirosin käsivarsiani polttelevia nokkospuskia samalla, kun yritin raivata tietäni niiden lävitse Louhin ohjat toisessa kädessäni. Tammaa eivät nokkoset tuntuneet häiritsevän, päinvastoin - se napsi niitä tyytyväisenä suihinsa kulkiessaan rauhallisena perässäni läpi pusikoiden. Eikö sillä ole minkäänlaista tuntoaistia suussa? Oli tälle touhotukselle jokin syykin - olin nimittäin bongannut maastolenkillä aivan valtavat vadelma-apajat, joita ei kertakaikkiaan voinut ohittaa! Kaikeksi onneksi minulla oli tapana pitää aina syksyisin satulalaukuissa mukana paria pussukkaa ja rasiaa juuri tällaisia hetkiä varten. Pahaksi onneksi sen sijaan, noh - vadelmat olivat olleet hieman sivussa polulta, ja sen takia kärvistelin nyt käsivarret punaisina ehkä maailman ärhäköimpien nokkosten keskellä.
Onneksi Louhi oli minun kasvattamanani hevosena tottunut jos jonkinlaiseen sekoiluun, ja seisoi nytkin kiltisti vieressäni sillä aikaa, kun noukin rasian täyteen ihanan pulleita, kypsiä vadelmia. Muutama marja livahti kyllä suoraan suuhunikin, ja kokeeksi tarjosin Louhillekin pientä maistiaista. Tamma on tallissamme tunnettu hedelmien ja kaikenlaisten marjojen ystävä, mutta vadelmaa sekään ei ollut tainnut vielä maistaa. Louhi poimi vadelmat kämmeneltäni varovasti ja näytti ne syötyään siltä, että olisi voinut ottaa lisääkin. Virnistin, ja yritin epämääräisin käsimerkein näyttää Louhille, että se voisi syödä marjoja suoraan pensaasta. Ja kuinka ollakaan - Louhi astui kiinnostuneen näköisenä lähemmäs ja alkoi tehdä selvää vadelmapensaasta. Hah, marjastin yhdessä hevosen kanssa! Kuka olisi uskonut.
Silmän kohtalo +700 sanaa, kirjoittanut omistaja
Oli pimeä ja kolea syysilta, kun pihattoa siivotessani huomasin noin kahdeksan kuukauden ikään ehtineen Louhi-varsan siristelevän toista silmäänsä oudosti ja hankaavan sitä jatkuvasti etujalkaansa. Kävelin varsan luo kulmat kurtussa, ja yritin otsalampun valossa nähdä hieman paremmin, osoittelematta varsaa kuitenkaan suoraan päin näköä. Ulkona tilannetta oli kuitenkin hankala tutkia, joten kävin hakemassa Louhille riimun ja talutin sen kirkkaasti valaistuun talliin. Hevosten hengitys huurusi kevyesti pihalampun kelmeässä valossa, kun avasin tallin sivuoven ja johdatin varsan sisälle.
Tallissa totuus paljastui koko karmeudessaan. Varsa antoi onneksi tutkia itseään varsin kiltisti, kun ronkin silmää huolestuneena. Louhin silmä oli vetisen rähmän peitossa, ja sarveiskalvo oli muuttunut paikoitellen harmaaksi. Silmän yläpuolella kulki verinen naarmu joka kertoi, että jokin terävä oli ilmeisesti raapaissut silmää. Olin aiemmin päivällä nähnyt lauman tiheässä kuusimetsässä, ja siellä Louhin temmeltämässä tyylilleen uskollisena pukitellen ja juoksennellen. Ehkä siellä jokin risu oli osunut silmään, en tiedä. Nyt tärkeintä olisi kuitenkin saada paikalle eläinlääkäri, joka voisi tutkia tilanteen tarkemmin. Laitoin Louhin (joka kaikeksi onneksi osasi jo viettää lyhyitä hetkiä karsinassa yksinään) yhteen karsinoista, ja lähdin hakemaan Maikki-emää sille seuraksi talliin.
Eläinlääkäri saapui reilun tunnin kuluttua, ja vahvisti sen mitä jo epäilinkin. Louhi oli saanut sarveiskalvoonsa pahan haavan. Koska jo eläinlääkäriä odotellessamme silmän tilanne oli vain huonontunut ja silmä alkanut esimerkiksi rähmiä entistä enemmän, eläinlääkäri suositteli meitä lähtemään klinikalle vielä saman illan aikana. Lääkäri laittoi silmään ensiavuksi hieman jonkinlaisia silmätippoja, ja antoi varsalle varmuuden vuoksi pienen annoksen kipulääkettä.
Illan hähmeessä lähdimme ajelemaan klinikalle vajaan tunnin ajomatkan päähän. Louhi oli harjoituksen vuoksi kulkenut emänsä kanssa trailerissa jo muutamia kertoja, ja kiipesi nytkin Maikin perässä sukkelasti kyytiin. Jokin Yle Yksi-kanavan puuduttava keskusteluohjelma surisi taustalla, kun laitoin vilkun päälle ja käännyin traileri perässä isommalle tielle. Pyyhkijät pyyhkivät laiskasti, ja pimeys auton valokeilan ulkopuolella tuntui normaaliakin syvemmältä ja mustemmalta.
Klinikan pihassa ei meidän lisäksemme ollut kuin pari traileria. Paikka oli auki tänään enää pari tuntia ja ounastelinkin, että joutuisin luultavasti jättämään hevoset tänne yön yli. Hyppäsin Hiluxin kuskin penkiltä alas ja vedin pipon vähän syvemmälle päähäni, kun hyinen syystuuli pyyhkäisi ylitseni. Kävelin pihan yli klinikkarakennuksen ovelle, ja avasin sen. Ovi oli raskas ja sulkeutui perässäni hiljaa jysähtäen, kun suuntasin ilmoittautumaan. Pakkopilttuussa näkyi olevan letkutettavana yksi suomenhevoselta näyttävä ruuna, ja huoneen toisella laidalla seisoi iäkkään näköinen poni umpituiterissa pää alhaalla. Kävin kirjoittamassa tietomme ilmoittautumislomakkeeseen, ja kysyin sitten hoitajalta, voisimmeko tulla sisälle. Saatuani myöntävän vastauksen, pyysin voisiko joku tulla taluttamaan Maikin sisälle. En ollut vielä koskaan taluttanut Louhia yhtä aikaa toisen hevosen kanssa, enkä varsinaisesti palanut halusta kokeilla sitä ensimmäisen kerran tällaisessa ympäristössä. Ystävällisen näköinen, poninhäntäinen nainen tarjoutui avukseni, ja yhdessä lähdimme purkamaan hevosia trailerista. Louhin silmä oli melko rajun näköinen, se oli aivan rähmän peitossa ja varsa piti sitä lähestulkoon kiinni. Talutimme auttajani kanssa hevoset sisälle, Maikki sai käytäväpaikan ja minä pitelin Louhia vieressä riimussa.
Eläinlääkäri tuli luoksemme melko pian, ja pisti ensin Louhille rauhoituksen. Kun varsan pää hetken kuluttua alkoi laskea ja reaktiot hidastua, lääkäri saapui tutkimaan sen vammaa tarkemmin. Silmään laitettiin väriainetta, jonka avulla pystyttiin selvittämään haavan laajuus. Haava oli iso, sen minäkin osasin nähdä kun eläinlääkäri raotti silmäluomia jotta näkisin paremmin. Voi voi, mitähän tästäkin seuraa.
Louhi jäi Maikin kanssa yöksi klinikalle, kuten olin uumoillutkin. Siellä eläinlääkärit voisivat tarkkailla tilannetta paremmin, ja lääkitsisivät silmää muutaman tunnin välein. Kotona varsan silmää tuli edelleen lääkitä antibioottitipoilla ja erilaisilla voiteilla, ja varsan päässä tuli pitää huppua, joka estäisi silmään pääsemästä liikaa valoa. Ennuste oli periaatteessa hyvä, mutta koska haava oli ollut vakava ja isku osunut silmään juuri pahimmoilleen, oli mahdollista että loukkaantuneen silmän näkö jäisi tulevaisuudessakin sameaksi. Louhi kyllä reagoi silmällä, mutta selvästi huonommin kuin terveellä puolella. Voitiin siis päätellä että näkökyky oli selvästi huonontunut, mutta silmä ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut sokea. Silmää ei siis haluttu lähteä poistamaan, ellei se vaikuttaisi tulevaisuudessa vaivaavan hevosta jotenkin.
Koska silmän paraneminen näytti ulkoisesti muuten edistyvän hyvin ja kaikki rähmiminen ja punoitus katosi, ei eläinlääkärin mukaan tarvitsisi olla huolissaan. Kontrollikäynnillä kävimme vielä hieman myöhemmin, ja siellä todettiin vamman parantuneen niin hyvin kuin tuollainen vamma vain voi parantua. Muistoksi tuosta koleasta, inhottavasta syysillasta Louhin näkökykyyn jäi kuitenkin pysyvä lovi. Silmä ei vaikuta olevan kipeä tai oireilevan enää muuten, heikentyneen näön huomaa vain Louhin ajoittaisesta varovaisuudesta ja siitä, että jännittäviä asioita se katsoo selvästi aina terve silmä edellä. Onneksi näkö on kuitenkin sataprosenttisesti tallella toisessa silmässä - rapatessa roiskuu, sanoo Louhi!
Oli pimeä ja kolea syysilta, kun pihattoa siivotessani huomasin noin kahdeksan kuukauden ikään ehtineen Louhi-varsan siristelevän toista silmäänsä oudosti ja hankaavan sitä jatkuvasti etujalkaansa. Kävelin varsan luo kulmat kurtussa, ja yritin otsalampun valossa nähdä hieman paremmin, osoittelematta varsaa kuitenkaan suoraan päin näköä. Ulkona tilannetta oli kuitenkin hankala tutkia, joten kävin hakemassa Louhille riimun ja talutin sen kirkkaasti valaistuun talliin. Hevosten hengitys huurusi kevyesti pihalampun kelmeässä valossa, kun avasin tallin sivuoven ja johdatin varsan sisälle.
Tallissa totuus paljastui koko karmeudessaan. Varsa antoi onneksi tutkia itseään varsin kiltisti, kun ronkin silmää huolestuneena. Louhin silmä oli vetisen rähmän peitossa, ja sarveiskalvo oli muuttunut paikoitellen harmaaksi. Silmän yläpuolella kulki verinen naarmu joka kertoi, että jokin terävä oli ilmeisesti raapaissut silmää. Olin aiemmin päivällä nähnyt lauman tiheässä kuusimetsässä, ja siellä Louhin temmeltämässä tyylilleen uskollisena pukitellen ja juoksennellen. Ehkä siellä jokin risu oli osunut silmään, en tiedä. Nyt tärkeintä olisi kuitenkin saada paikalle eläinlääkäri, joka voisi tutkia tilanteen tarkemmin. Laitoin Louhin (joka kaikeksi onneksi osasi jo viettää lyhyitä hetkiä karsinassa yksinään) yhteen karsinoista, ja lähdin hakemaan Maikki-emää sille seuraksi talliin.
Eläinlääkäri saapui reilun tunnin kuluttua, ja vahvisti sen mitä jo epäilinkin. Louhi oli saanut sarveiskalvoonsa pahan haavan. Koska jo eläinlääkäriä odotellessamme silmän tilanne oli vain huonontunut ja silmä alkanut esimerkiksi rähmiä entistä enemmän, eläinlääkäri suositteli meitä lähtemään klinikalle vielä saman illan aikana. Lääkäri laittoi silmään ensiavuksi hieman jonkinlaisia silmätippoja, ja antoi varsalle varmuuden vuoksi pienen annoksen kipulääkettä.
Illan hähmeessä lähdimme ajelemaan klinikalle vajaan tunnin ajomatkan päähän. Louhi oli harjoituksen vuoksi kulkenut emänsä kanssa trailerissa jo muutamia kertoja, ja kiipesi nytkin Maikin perässä sukkelasti kyytiin. Jokin Yle Yksi-kanavan puuduttava keskusteluohjelma surisi taustalla, kun laitoin vilkun päälle ja käännyin traileri perässä isommalle tielle. Pyyhkijät pyyhkivät laiskasti, ja pimeys auton valokeilan ulkopuolella tuntui normaaliakin syvemmältä ja mustemmalta.
Klinikan pihassa ei meidän lisäksemme ollut kuin pari traileria. Paikka oli auki tänään enää pari tuntia ja ounastelinkin, että joutuisin luultavasti jättämään hevoset tänne yön yli. Hyppäsin Hiluxin kuskin penkiltä alas ja vedin pipon vähän syvemmälle päähäni, kun hyinen syystuuli pyyhkäisi ylitseni. Kävelin pihan yli klinikkarakennuksen ovelle, ja avasin sen. Ovi oli raskas ja sulkeutui perässäni hiljaa jysähtäen, kun suuntasin ilmoittautumaan. Pakkopilttuussa näkyi olevan letkutettavana yksi suomenhevoselta näyttävä ruuna, ja huoneen toisella laidalla seisoi iäkkään näköinen poni umpituiterissa pää alhaalla. Kävin kirjoittamassa tietomme ilmoittautumislomakkeeseen, ja kysyin sitten hoitajalta, voisimmeko tulla sisälle. Saatuani myöntävän vastauksen, pyysin voisiko joku tulla taluttamaan Maikin sisälle. En ollut vielä koskaan taluttanut Louhia yhtä aikaa toisen hevosen kanssa, enkä varsinaisesti palanut halusta kokeilla sitä ensimmäisen kerran tällaisessa ympäristössä. Ystävällisen näköinen, poninhäntäinen nainen tarjoutui avukseni, ja yhdessä lähdimme purkamaan hevosia trailerista. Louhin silmä oli melko rajun näköinen, se oli aivan rähmän peitossa ja varsa piti sitä lähestulkoon kiinni. Talutimme auttajani kanssa hevoset sisälle, Maikki sai käytäväpaikan ja minä pitelin Louhia vieressä riimussa.
Eläinlääkäri tuli luoksemme melko pian, ja pisti ensin Louhille rauhoituksen. Kun varsan pää hetken kuluttua alkoi laskea ja reaktiot hidastua, lääkäri saapui tutkimaan sen vammaa tarkemmin. Silmään laitettiin väriainetta, jonka avulla pystyttiin selvittämään haavan laajuus. Haava oli iso, sen minäkin osasin nähdä kun eläinlääkäri raotti silmäluomia jotta näkisin paremmin. Voi voi, mitähän tästäkin seuraa.
Louhi jäi Maikin kanssa yöksi klinikalle, kuten olin uumoillutkin. Siellä eläinlääkärit voisivat tarkkailla tilannetta paremmin, ja lääkitsisivät silmää muutaman tunnin välein. Kotona varsan silmää tuli edelleen lääkitä antibioottitipoilla ja erilaisilla voiteilla, ja varsan päässä tuli pitää huppua, joka estäisi silmään pääsemästä liikaa valoa. Ennuste oli periaatteessa hyvä, mutta koska haava oli ollut vakava ja isku osunut silmään juuri pahimmoilleen, oli mahdollista että loukkaantuneen silmän näkö jäisi tulevaisuudessakin sameaksi. Louhi kyllä reagoi silmällä, mutta selvästi huonommin kuin terveellä puolella. Voitiin siis päätellä että näkökyky oli selvästi huonontunut, mutta silmä ei kuitenkaan missään tapauksessa ollut sokea. Silmää ei siis haluttu lähteä poistamaan, ellei se vaikuttaisi tulevaisuudessa vaivaavan hevosta jotenkin.
Koska silmän paraneminen näytti ulkoisesti muuten edistyvän hyvin ja kaikki rähmiminen ja punoitus katosi, ei eläinlääkärin mukaan tarvitsisi olla huolissaan. Kontrollikäynnillä kävimme vielä hieman myöhemmin, ja siellä todettiin vamman parantuneen niin hyvin kuin tuollainen vamma vain voi parantua. Muistoksi tuosta koleasta, inhottavasta syysillasta Louhin näkökykyyn jäi kuitenkin pysyvä lovi. Silmä ei vaikuta olevan kipeä tai oireilevan enää muuten, heikentyneen näön huomaa vain Louhin ajoittaisesta varovaisuudesta ja siitä, että jännittäviä asioita se katsoo selvästi aina terve silmä edellä. Onneksi näkö on kuitenkin sataprosenttisesti tallella toisessa silmässä - rapatessa roiskuu, sanoo Louhi!
